Oltiin eilen Viirun kanssa fysioterapeutilla Hakametsän eläinlääkäriasemalla. Ajattelin ihan varmuuden vuoksi käydä tarkastuttamassa, ettei koirassa ole pahoja jumeja tms. kun ollaan nyt treenattu aika paljon. Kolottaahan itseäkin milloin mistäkin, vaan eipä sitä tule fysioon mentyä. Mutta mitäs sitä ei koiransa puolesta tekisi. ;)
Meillä oli tunnin aika, jossa Viiru hierottiin/käytiin läpi ja fysioterapeutti näytti muutamia venytysliikkeitä joita voin itsekin tehdä sekä muutaman paikan mitä voisi hieroa. Ennen tätä käytiin pihassa kävelemässä ja juoksemassa muutama pätkä, jotta nähtiin Viirun liikkeet. Sillä on hieman ahtaat takaliikkeet, muutan ok. Viirulla oli sekä etu- että takajaloista takareidet hieman kireät, joten sain ohjeeksi venytellä niitä. Kuulemma ne eivät missään mimessä ole pahasti jumissa, melkeinpä kaikilla koirilla on joku paikka vähän kireä. Takareisien pieni kireys saattaa olla ainakin osasyynä takaliikkeiden pieneen ahtauteen, joten venyttely saattaa myös laajentaa liikkeitä. Myös selkä hännän läheltä oli vähän kireä, joten myös sen venyttelemisen sain kotiläksyksi. Reisilihaksien venyttely tapahtuu yksinkertaisesti venyttämällä jalkaa taakse, keskelle “suppuun” ja eteen, ja pitämällä venytyksessa muutaman sekunnin sekä toistamalla tämän useita kertoja. Selän venytys onnistuu makupalalla viemällä namia häntään päin, jolloin koira menee kaarelle. Venytettävästä kohdasta riippuu, kuinka alhaalla namia pitää yms. Yleisesti Viiru oli fyssarin mielestä oikein hyvässä kunnossa.
Viime viikolla tuli myös koepalan tulokset. Tulokset, joista ei nyt hullua hurskaammaksi tullut. Silmän tilanne jää toistaiseksi auki, sillä ei voida sanoa onko kyseessä hyvän- vai pahanlaatuinen kasvain. Pahanlaatuisesta kasvaimesta ei löydy merkkejä eikä koepalassa ole syöpäsoluja, mutta 100%-varmuudella ei voida kuitenkaan sanoa onko kasvain varmasti hyvänlaatuinen. Nyt katsotaan kolme kuukautta eteenpäin, eli syksyyn, ja otetaan uusi koepala. Mikäli kasvain kasvaa huomattavasti ennen sitä tai valkuainen alkaa verestää, niin menemme ennen syksyä vastaanotolle. Jos silmään ilmestyy huomattavasti verisuonia, saattaa se kertoa pahanlaatuisesta kasvaimesta, sillä kasvain lähettää veren kautta etäpesäkkeitä. Mikäli varmistuu, että kasvain on hyvänlaatuinen, ei sille välttämättä tarvitse tehdä mitään. Mikäli se kuitenkin kasvaa paljon ja ns. vie tilaa silmästä, voi sitä koittaa pienentää. Kuitenkaan koko kasvainta ei saada poistettua, sillä se on useamman kudoksen alueella. Mikäli patti kasvaa paljon, saattaa se esimerkiksi siirtää linssiä, mikä taas saattaa haitata näkökykyä. Mahdollisesti kasvaimen ollessa hyvälaatuinen ja se kasvaa paljon, saatetaan silmä silti joutua poistamaan, sen näkee kun tilanne etenee – jos etenee. Hyvä kuitenkin, että tällä hetkellä viitteitä syövästä ei ole. :)


















