Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2011

Yrjölän puuro

Eilen tein Viirulle ison satsin Yrjölän puuroa. Saa nähdä miten kauan tottumisessa kestää ja meneekö maha aluksi sekaisin. Ensimmäisillä kerroilla olen antanut reilun ruokalusikallisen (25g) puuroa nappuloiden sekaan. Hyvällä ruokahalulla se meni parempiin suihin. :) Tein puurosta hieman riisutun version:

YRJÖLÄN PUURO

400-600g lihaa
1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 dl hirssisuurimoita (hersryynejä)
1 dl ohrasuurimoita
1 dl riisiä, mieluimmin tummaa
2l vettä

Suurimot saavat liota ennen paistumista 6-10 tuntia. Puuron voi keittää tai paistaa. Paistaminen on vähemmän työlästä.
Uuni säädetään + 180 C asteen lämpöiseksi ja puuroa paistetaan vähintään 2 tuntia.
Liotusvettä ei kaadeta pois, vaan se jätetään puurovedeksi.
Liha voidaan lisätä joko ennen puuron paistamista tai heti uunista otettua.
Kypsä puuro säilyy jääkaapissa noin viikon verran ja pakastettuna varsin kauan. Puuron voi pakastaa annospusseihin.
Proteiinia noin 30 – 33 %, rasvaa noin 16 – 17 %, hiilihydraatteja noin 38 – 41 %.

Viiru = ralliauto?

Viirulla on ollut tänään melkoisen riehakas päivä. Sisällä asunnossa se on ilmeisesti kuvitellut olevansa ralliauto – ainakin vauhdista ja vaarallisista tilanteista päätellen. Matot ovat olleet rullalla ja kukat heiluneet ikkunalaudoilla, kun Viiru on kurvaillut ympäri olohuonetta perää heittäen ja välillä vahingossa juossut pää edellä sohvaa päin.

Kaikesta tästä virkeydestä huolimatta harjoittelimme ulkona ”seuraa”-käskyä melko hyvin tuloksin. Makupalan avulla Viiru oppi nopeasti seuraamaan ja loppulenkistä se otti kontaktia oma-aloitteisesti ilman makupalaakin. Hyvin sujunut treenaushetki nosti varmasti sekä koiran että omistajan itseluottamusta ja uskoa siihen, että ehkä tässä käykin ihan hyvin eikä koirasta tule ainakaan ihan täydellistä hunsvottia.

Iltalenkillä törmäsimme viereisessä talossa asuvaan Roopeen, joka on myös labbis. Roope on Viirua kuukauden vanhempi, eli ikää on nyt 3,5kk (Viiru on nyt 2,5kk). Molemmat riehaantuivat tapaamisesta aika lailla ja Viiru antoi pojan koltiaiselle jopa hienon taidonnäytteen murinasta ja haukkumisesta. Sisälle päästyään Viiru alkoi taas jokapäiväisen pahanteko hetkensä: kaikki kielletty käydään järjestelmällisesti läpi. Ensin käydään jokaisen punttiin kiinni moneen kertaan, sitten käydään maistamassa vähän jokasta mattoa, minkä jälkeen viherkasvit saavat kyytiä. Toivottavasti riekkuminen vie vedon kunnolla pois ja Viiru malttaa nukkua pitkät yöunoset.

Onko tämä noutaja laisinkaan?

Pari viikkoa Viirun elämää seuranneena olen alkanut tosissani miettiä, olenko sittenkin onnistunut ostamaan kissan. Labradorinnoutajan rotumääritelmässä sanotaan, kuinka niiden tulisi olla yhteistyönhaluisia, tottelevaisia, miellyttämisen haluisia ja pitää vedestä. Kattia kanssa sanoo Viiru!

Viiru ei liiemmin miellyttämisen haluinen ole. Se tekee asioita silloin kun sitä itseään huvittaa. Joskus vähän useammin, mikäli tiedossa on herkkupala. Silloinkin todennäköisyys, että koira ”tänne”-käskystä todella tulee luokse, on haisevan pieni. Mitä veteen tulee, ei Viiru ole siitäkään liiemmin kiinnostunut. Se on ollut kaksi kertaa pesulla, ja molemmilla kerroilla toimitus oli Viirun mielestä varsin epämiellyttävä. Suihkuun mennessä se tulee kyllä haistelemaan pesuhuoneen lattiaa, mutta veden ilmestyessä lattialle se köpöttelee kuivemmalle alustalle.

Olemme tällä viikolla harjoitelleet perustottelevaisuutta. Omistajana tunnun olevan vähän ”kaikkimullehetitännenyt”-tyyppiä ja odotankin pikkuiselta koiralta liian usein liian paljon kerralla. Viiru on onneksi opettanut, ettei pennulta voi vaatia tähtitieteellisiä asioita kahden kuukauden ikäisenä. Olemme harjoitelleet käskyjä istu, paikka, maahan sekä tänne. Istua Viiru osaa lähes joka kerta. Olemmekin ottaneet tavaksi, että ennen syömistä istutaan kupin viereen ja aloitetaan vasta sitten. Tänne käskyä Viiru kuuntelee mahdottoman huonosti. Makupalat on otettu taktisiksi aseiksi, mutta peijakas vie ei tämä koira niistäkään kiinnostu kuin joka viides kerta. Ja noutajien piti olla persoja ruoalle?! Ja vielä miellyttämisenhaluisiakin. Useimmiten Viiru vain viis veisaa emännän huuteluista. Täytyy löytää paikka, jossa Viirua voi turvallisesti pitää irti. Ja kun se lähtee omille teilleen, täytyy itse piiloutua ja seurailla koiran toimintaa. Kyllä se jossakin vaiheessa hätääntyy kun tajuaa jääneensä yksin. Sitten kun se löytää emännän, niin en usko että toista kertaa lähtee. Vastaan otetaan kuitenkin myös muita hyväksi havaittuja vinkkejä. :)

Viiru on jo hyvää vauhtia oppimassa kuinka remmiä kiinnittäessä tulee istua ja matkaan lähdetään vasta käskystä. Silloin tällöin maassa pyörivä pölypallero vie kuitenkin kiinnostavuudessa voiton ja Viiru sinkoaa kuin ohjus sen perään. Ohjuksen lailla se hyppii myös keppien perään pihalla. Lumipallojen, tennispallojen tai minkään muidenkaan esineiden heittelystä ja noutamisesta Viiru ei perusta tuon taivaallista. Keppejä se jaksaisi pihalla kuitenkin järsiä vaikka maailman tappiin. Hämmästys on välillä käsin kosketeltavaa, kun Viiru huomaa miten emäntä onkin yhtäkkiä ottanut kepin pois suusta.

Hampaiden katsomista olemme lähes päivittäin harjoitelleet. Viiru osaa lähes joka kerta näyttää hampaat hienosti ja rimpuilematta. Myös kynnet on kerran leikattu, ja Viiru oli koko toimituksen ajan nätisti.

Edelleen Viiru nukkuu päivisin hurjia määriä. Kesken leikin se saattaa kellahtaa lattialle ja alkaa kuorsata. Puolensahan siinäkin on: omistajan ei tarvitse joka sekunti juosta perässä ja vahtia ettei koiruuden hampaisiin joudu mitään kiellettyä. Ja onhan Viiru yölläkin oppinut hieman rauhallisemmin nukkumaan eikä enää heräile tunnin välein riekkumaan ja hyppimään sänkyyn sekä syömään kaikkea mahdollista.

Uusin pentumainen temppu tapahtui, kun Viiru jäi reiluksi tunniksi yksin. Tilaa sillä oli huone ja leikkikaluna vessapaperirullan sisälle piilotettuja nappuloita. Lähtiessä Viiru jäi leikkimään nappulalelullaan, eikä Viiru koko aikana päästänyt pienintäkään pihahdusta. Takaisin tullessa kuitenkin roskis – joka oli nostettu pöydälle koiran ulottumattomiin – oli levitetty koko sisältöineen pitkin poikin huonetta. Tähän täytynee tottua ja vastedes viedä roskakori pois koko huoneesta. Ehkä omistan sittenkin noutajan…

Viiru ja Karo viettivät yhdessä viikon verran. Karo on alkanut pitää Viirua melkeinpä pentunaan. Se vahtii Viirua pihalla, sisällä ja jopa alkaa haukkua minulle kun komennan Viirua. Onneksi Karo sentään ymmärtää käskystä lopettaa moisen hassuttelun. Viirulle ostettiin samanlainen koiranpeti kuin Karolla, mutta silti Viiru viihtyy mieluummin Karon kanssa samassa pedissä. Ensin Karo vaivaantuneena lähti köpöttelemään pois tai tuli sänkyyn – jonne pentu ei vielä pääse hahhah – kun Viiru tuli sen petiin, mutta nyt ne nukkuvat jomman kumman pedissä sulassa sovussa kuin paita ja peppu.