Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2011

Viiru on rasisti

Lukion biologian tunneilla muistan puhuttaneen siitä, miten eläimet, kuten hevoset tai koirat, viihtyvät parhaiten oman kokoisten ja väristen yksilöiden seurassa. Hevoslaumassa saattaa esiintyä syrjintää ja ns rasismia eriväristä yksilöä kohtaan. Johonkin melko yksinkertaiseen juttuun tämäkin perustuu, en nyt piru vie vain saa sitä millään päähäni.

Koirapuistossa ollessamme olen huomannut Viirussa täysin samanlaisia piirteitä. Mikäli leikkiseuraksi on tarjolla vaaleita koiria, Viiru on niiden seurassa lähes poikkeuksetta. Parhaat leikit yleensä syntyvätkin samanväristen koirien kanssa, joten Viiru on ehdottomasti värirasisti. Vaikka puistossa olisi useita tummia koiria, saattaa Viiru vain kyräillä jossain nurkassa ja järsiä keppiä. Mutta annas olla, kun vaalea koira saapuu puistoon, niin johan irtoaa kunnon painimatsi. Jos puistossa on labbisseuraa, syntyy samanrotuisista koirista aika pian oma porukka. Eihän eläin sitä ilkeyttään tee, mutta jotenkin huvittaa. :)

Näyttelyssä

Viime lauantaina osallistuimme Virpen kanssa ensimmäisiin virallisiin näyttelyihin Valkeakoskella – toki epäviralliseen pentuluokkaan. Asumme Tampereella, joten Valkeakoskelle ei ole kuin puolen tunnin ajomatka. Mummuni asuu Valkeakoskella, joten paikka on aika tuttu.

Pari viikkoa sitten kävin ostamassa Viirulle kevythäkin, mutta kas kummaa ensimmäisen viiden minuutin aikana koira sai syötyä vetoketjun rikki joten se siitä huvista… Näyttelypaikalla oviaukon edessä joutui pitämään lakanaa ja seisomaan itse edessä, hienoa. Mahtoi kanssakilpailijoilla olla hauskaa.

 

Meidän luokassa oli vain kolme narttupentua. En missään vaiheessa ole ajatellut alkaa käydä Viirun kanssa ihan tosissaan näyttelyissä. Lähinnä meiningillä, että kaikkea voisi kokeilla ja kun lähellä sattui olemaan näyttelyt, niin mikäs siinä. Vaikka Viirun molemmat vanhemmat on näyttelylinjaisia, ei Viiru kyllä ole. Lähempänä se on metsästyslinjaista koiraa, ja usein sitä erehdytään luulemaankin sellaiseksi. Joku (koiraihminen) on joskus jopa hämmästynyt kuullessaan että Viiru on labradori.. Kuitenkin joku sekalinjainen taitaa olla lähempänä totuutta. Tietysti se kasvaa ja kehittyy edelleen, mutta verrattuna useisiin saman ikäluokan narttuihin on Viiru ihan eri mallinen.

 

Kanssakilpailijat olivat selvästi paremmin opetettuja seisomaan ym ja todella näyttivätkin ihan näyttelykoirilta. Me näytimme lähinnä hölmistyneitä turisteilta väärässä paikassa väärään aikaan. :D

Tuomari oli hieman erikoinen mielestäni. Hän ei katsonut hampaita kuin hieman ylähuulta nostaen, ja juoksutti jokaista koirakkoa vain yhden kierroksen kehässä. Ei siis lainkaan liikkeiden tarkkailua edestä tai takaa. Noh, hyvin Viiru kuitenkin ensikertalaiseksi seisoi ja liikkui, vaikka kolmansiksi jäätiinkin. Tuomarin (Christina Epuras, Romania) arvostelu käännettynä:

Tyypillinen narttu, todella hyvä pää, hyvät silmät, hyvä purenta, erittäin hyvä niska, vartalo on hieman pitkä, tyypillinen rakenne, hyvin lupaava tulevaisuudessa.

 

Ja voin sanoa ettei juurikaan harmita. En ole Viirulla koskaan pentuja teettämässä, joten ihmisiä vartenhan koko näyttelytouhu vain olisi. Taidetaan suuntautua ennemminkin johonkin lajiin josta koirakin nauttii. Odotellaan noutajayhdistyksen peruskurssin alkamista, ja siitä suuntaudutaan johonkin mikä mukavalta tuntuu. :)

Pieniä erimielisyyksiä..

Viirulla taitaa olla jokin lapsosen ja pikku hiljaa aikuistuvan ja itseään etsivän koiran uhma päällä. Remmissä käveleminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa; pitää sinkoilla ensin eteen, sitten taakse ja sivulle sekä repiä suuntaan jos toiseenkin eikä millään kävellä nätisti vieressä. Myös jokaisen vastaantulevan ihmisen tai koirakon kohtaamisesta on tehtävä sellainen rumba, että omistajan tekisi mieli laittaa pussi päähän ja hävetä millaisen koiran onkin saanut kasvatettua.

Lenkillä vapaana ollessa täytyy ehdottomasti välillä karata ja lukita korvansa kaikelta luoksekutsumiselta. Noudettava esine suussa on myös hulvattoman hauskaa lähteä omistajaa karkuun ja kirmailla pellolla puoli tuntia omistajan raapiessa päätään.

Keittiön verhot on myös kovin hauskaa yksinollessaan repiä alas ja järsiä niihin monen kymmenen sentin mittainen reikä – kuten myös eteisen mattoon.

Korvatippojen laitto on ehdoton ei. Jo purkin ilmestyessä kaapista täytyy vetää viiden minuutin rallit ympäri asuntoa varmistaen ettei kukaan vain saa kiinni. Mikäli purkin kuitenkin saa kaapista niin, ettei koira huomaa, ja onnistuu istahtamaan koiran päälle, on päätä heiluteltava täydellä voimalla ja rimpuiltava kaikin voimin vastaan, jolloin korvatippojen, siis vain korvatippojen, laittoon tarvitaan kaksi ihmistä.

Voi apua, onko muut noin seitsemän kuukautiset koirat näin kurittomia vai onko koulutusyritykseni mennyt täysin metsään?! Ensi töikseni ilmoittaudun kyllä Virpen kanssa johonkin koirakoulun peruskurssille. Ehkä pääsemme pikkupentujen tapakasvatusryhmään.. :D