Jänikset vs. mamma

Viikonloppuna kävi tosi kurja läheltä piti -tilanne, joka sai kyllä taas kerran ajattelemaan luoksetulon merkitystä. Viirun kanssa on ollut alusta asti hankaluuksia luoksetulon kanssa koiran kovin itsenäisen ja tempperamenttisen luonteen sekä minun kokemattomuuteni vuoksi. Nyt pikku hiljaa ollaan saatu luoksetulo etenkin pillillä suht varmaksi – joskaan ei vielä 100% kuitenkaan. Oltiin Karon ja Viirun kanssa pellolla ulkoilemassa illalla. Jonkun matkan päässä meni tie, jossa ei varsinkaan siihen aikaan juuri kukaan erehdy ajamaan, joten koirat olivat vapaina. Pellolla oli kolme jänistä, joiden jälkiä kumpikin koira selvästi jäljesti mutta ei nähnyt jänöjä. Ohjasin Viirun jänisten lähelle, koska halusin nähdä miten se reagoi, koska se ei kai koskaan ole nähnyt eläviä jäniksiä. :D Viiru lähti sitten ajamaan jänislaumaa takaa tiellepäin ja eikös juuri silloin auto lähestynyt meitä! Olin jo ihan varma että nyt Viiru jää auton alle, sillä se ehti juosta tosi lähelle autoa. Olin myös aivan varma ettei Viiru välitä tuon taivaallista vaikka kuinka alkaisin kutsua sitä – olihan se jänisten perässä. Huusin sitä ja kuin ihmeen kaupalla se kääntyi, jätti jänikset ja juoksi luokseni! Voi sitä ilonpäivää miten ylpeä olen siitä, se jätti jänikset ja tuli minun luokseni! :) Hieman vihainen olen kyllä itselleni miten sellaisella paikalla yllytin koiran ajoon..

Aiemmin kirjoittelin että arvelen Viirun juoksujen alkaneen. Silloin taisi olla kyseessä jokin lievä pissatulehdus, sillä viime torstaina (24.11.) juoksut sitten ihan oikeasti alkoivat. Voi pientä koiraa, se on itsekin ihan hämillään. On se silti aina mamman vauva. :)

Ruipelo

Viikonloppuna oltiin Viirun ja Jannen kanssa Jyväskylän KV:ssä. Reippaana ilmoitin meidät viimeisenä ilmoittautumispäivänä sekä sunnuntain että lauantain näyttelyyn ajattelematta, että kaikki eläimiä huolivat hotellit oli tietysti varattu jo aika päiviä sitten. Noh, ajeltiin sitten viikonlopun aikana kuutisensataa kilometriä Tampereen ja Jyväskylän väliä.

Vaikka ennakkoasenne ei koskaan saisi olla negatiivinen, lähdettiin näyttelyyn asenteella ”ei tästä mitään tule”. Jo näyttelypaikalla pyöriessä saatiin osaksemme huvittuneita ja nenänvartta pitkin kulkevia katseita, kuinka tuollaisen ruipelon olen kehdannut näyttelyyn tuoda. No, kai sitä jokainen näyttää enemmän tai vähemmän ruipelolta niiden tankkeri-lapukoiden rinnalla, joilla on leveyttä yhtä paljon kuin pituutta. Toisaalta olenkin hyvin onnellinen että Viiru sai sellaista palautetta kuin se sai. Jos menestystä olisi tullut, Viiru olisi oitis joutunut laihdutuskuurille. ;) Vaikka lihasten kasvatus on seuraavana Viirun to do-listalla, ei yhdenkään labbiskehässä esiintyneen koiran massa koostunut lihaksista vaan ihan silkasta rasvasta.

 

LAUANTAI: H

Kevytrakenteinen narttu, jolla liian kiilamainen pää.
Melko lyhyt kaula.
Runko erittäin kehittymätön.
Riittävät takakulmaukset.
Liikkuu pitkällä askeleella, mutta kapeasti.
Hieman matala hännän kiinnitys.
Toivoisin runsaamman karvapeitteen.
Luonne, OK.

Rautala Eeva, Suomi (19.11.2011)

Onneksi loikat tapahtuivat tuomarin selän takana ;)

 

SUNNUNTAI: H

Haluaisin nähdä enemmän massaa.
Hänellä on todella mukava luonne.
Turkista puuttuu hieman alusvillaa.
Hänellä on edessä ja takana hyvät kulmat.
Hän liikkuu rytmikkäästi.
Häntä on pitkä ja ohut.

Jeavons Guy, Kanada (suomennettu, 20.11.2011)

Kyllähän sitä pelottavaa setää pitää hieman väistää

 

Molempina päivinä kehässä meni kaikki ihan ok. Viiru käveli ja juoksi nätisti vieressä eikä höntyillyt mitään omiaan. Se seisoi ihan mukavasti siihen nähden, että seisomista harjoiteltiin ensimmäisen kerran pariin kuukauteen vasta tuntia ennen kehän alkua. Ihan paikallaan Viiru ei tuomarin tutkiessa malttanut olla, mutta antoi kuitenkin lopulta katsoa hampaat ja tutkia nätisti.