Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2012

Kavereiden kanssa

Vasemmalta oikealle: Karo, Viiru, Venla (pari viikkoa Viirua vanhempi labbis) ja Iita (kultainen noutaja). Tällä kokoonpanolla yritetään ulkoilla vähintään pari kertaa viikossa toisten karvaturrikoiden omistajan Helin kanssa. Nämä koirat kuuluvat parhaaseen A-ryhmään. ;)

Viirun kalasaalis

Eilen paistoi aurinko ja oli ihan mahtava kevättalvinen ilma, joten päätimme  Jannen, Karon ja Viirun kanssa lähteä dami sekä kamera mukana järven jäälle ulkoilemaan. Auringonpaisteesta huolimatta muita koirailijoita ei paria hassua hippiäiskoiraa lukuunottamatta näkynyt, joten koiriakin saattoi pitää irti ilman pelkoa äkäisen puudelinomistajan kiukunpuuskasta. Muutama pilkkijä kauempana horisontissa häämötti, mutta kaiken muun riekkumisen ohella Viiru ei tainnut edes huomata niitä.

 

 

En ole sitten syystalven näyttänytkään Viirulle dameja, koska viimeksi homma meni ihan päin honkia ja koira veti homman tyystin leikiksi. Kauan ajatusta kypsyteltyäni, melkein jo koko noutohomman kuopanneena, otin tälle reissulle sen kummempia miettimättä yhden damin mukaan kokeilumielessä. Tiesin (Lue luulin tietäväni) jo kotoa lähtiessä, että mistään treenaamisesta ei todellakaan voisi puhua. Vaan kuinkan olikaan, Viiru teki muutaman hyvinkin onnistuneen haun ja yhden etsimisen. Istutin koiran viereeni, heitin damin muutamien metrien päähän ja lähetin koiran hakemaan. Viiru palautti damin paljon paremmin kuin koskaan ennen, vaikka pudottikin sen metrin päähän. Viimeisellä kerralla koira toi damin ihan senttien päähän kädestäni, vaikkakaan omasta möhlinnästäni johtuen en saanut sitä kiinni. :( Tein yhden helpon etsinnän kävelemällä ja kyykistelemällä muutamien metrien säteellä koirasta ja pudottamalla vaivihkaa damin johonkin. Taisi olla liian helppo, sillä Viiru löysi pötkön muutamalla nuuhkaisulla. Hienot ”treenit” saatiin tehtyä vaikka  mamman luotto koiraan olikin alunperin nolla, sori Viiru.. Oman etunsa treenailuun toi lumihanki, jossa koira ei niin helposti olisi päässyt dami suussa loikkimaan karkuun toisin kuin esim. nurmikolla. Niin tai näin, tästä on joka tapauksessa mahtava jatkaa uuden itseluottamuksen voimin. :)

 

 

Jonkin matkaa käveltyämme tulimme pilkkijöiden vanhoille kairauksille – ainakin varismäärästä päätellen. Viiru innostui muutaman kerran kunnon takaa-ajoon, kun jonkin matkan päässä möllötteli varis, joka selvästi ärsytti Viirua. Lintu seisoi paikallaan juuri siihen asti, ettei koira ennättänyt saada sitä kiinni, ja kaarteli matalalla juuri koiran ulottumattomissa. Takaa-ajon jälkeen se palasi aina samalle paikalle. Viimeisen spurtin jälkeen Viirulla taisi mennä herne nenään variksen härnäyksen takia, sillä se palasi takaisin varisten vahtima särki suussa! Hetken se pyöri ympärilläni eikä antanut ottaa kiinni, peläten kai että torun sitä. Viiru kuitenkin antoi särjen minulle ja ihasteltiin sitä yhdessä. Pakkohan Viirun kalasaalis oli ottaa mukaan, perata ja paistaa. Palkinnoksi hyvin menneestä ulkoilureissusta ylpeä ”kalastaja” saikin paistettua särkeä. :) Ja toki myös Karolle tarjottiin maistiaiset.