Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Pieni keltainen tokoilee jälleen

Maanantaina treeneissä viilattiin perusasentoa ja harjoiteltiin kaukojen seiso-maahan-vaihdon tekniikkaa. Viiru on alkanut tulla perusasentoon vinoon siten, että takapuoli kääntyy selkäni taakse. Takamus on aina ollut Viirulle vähän hankala käyttää ja se on harrastuksen edetessä ollut vinossa välillä suuntaan jos toiseenkin. Koira jää myös kovin kauas minusta eli perusasento on väljä, joten palkkaan nyt oikella kädellä jonkin aikaa. Teen myös niin, että istutan koiran ja menen itse sen viereen siihen kohtaa, että koira on perusasennossa ja siinä toistan käskyn pari kertaa ja palkkaan.

Olen Viirun kanssa tehnyt ”kauko”käskyä istu-maahan/maahan-istu kauimmillaan noin metrin päästä ja tämä alkaa olla jo ihan ok. Koira ei etene ja vaihdot ovat nopeat. Viime treeneissä harjoittelimme maahan-seiso-vaihtoja, joissa meillä käskynä on down-up. Namilla imuttamalla koira menee aikas hyvin, takajalat pysyy paikallaan etujalkojen asento saattaa sentillä parilla muuttua. Myös käsiavusteisesti kokeiltiin muutaman kerran niin, että kädessä ei ollut namia. Se meni myös hyvin, mutta hinkataan nyt silti imuttamalla vielä jonkun aikaa, jotta koiralle varmasti menee kaaliin että niitä koipia ei nostella.

Tehtiin myös 2min paikkamakuu, koirakoiden välillä oli tilaa vajaa pari metriä (yhteensä 6 koirakkoa sekä hallissa yksi koira kytkettynä seinään). Viiru meni nätisti ensimmäisestä käskystä maahan ja palkkasin heti. Jätin koiran paikka-käskyllä ja menin n. viiden metrin päähän koirasta. Käytän tässä yhteydessä paikka-käskyä, jotta koira erottaisi että tässä liikkeessä maassa ollaan kauemmin. Yleensä kyllä inhoan joka käskyn vahvistamista paikka-käskyllä, koska käskynhän itsessään pitäisi sisältää myös kesto eli se ”paikka”. Sain kuitenkin treeneissä vinkin kokeilla tätä. Kävin kerran palkkaamassa ja kerran joudun köhäisemään vähän, kun Viiru alkoi kitistä, mutta lopetti heti eli niinsanotusti ymmärsi yskän. Sain kouluttajalta myös hyvän vinkin, että koiraa ei kannata tuijottaa koko ajan, vaan ikäänkuin palkaksi aina silloin tällöin. Viiru oli koko paikkamakuun nätisti ja pysyi maassa kun palasin sen viereen, jes! Eli oikein onnistunut paikkamakuu Viirulta, se on parissa viikossa kehittynyt ihan huimasti, pätevä pieni keltainen. :)

Tällä hetkellä liikkeestä maahanmeno on aika hyvällä mallilla, joten olen alkanut taas hinkata unohduksiin jäänyttä liikkeestä seisomista. Asiahan on niin, että tämä liike on joskus sujunut, mutta maahanmenon opettelun jälkeen pakka meni sekaisin ja päätin aloittaa ihan perusjutuista. Olen kävellyt selkä edellä, sanonut käskysanan ja heittänyt vuoropuolille nakinpalan. Viirulle muistui asia tosi nopeasti mieleen ja se pysähtyykin nyt jo parin päivän harjoittelun jälkeen varsin säpäkästi. Olen myös tehnyt kaksi päivää ruokakupin kanssa seisomisharjoittelua. Eli lähden seuruuttamaan koiraa, pysäytän sen ja jätän sen seisomaan. Laitan koiralle ruuan valmiiksi lattialle, menen koiran viereen, käsken sen perusasentoon ja vapautan kupille. Ollaan tässäkin edetty huimasti vain neljän ruokintakerran aikana. Viiru seisoo hienosti paikallaan ja pysyy paikallaan myös kun menen sen viereen. Olen oikeastaan aika hämilläni, miten helposti tämä homma kävi. Olen tottunut siihen ainaiseen vääntämiseen. ;) Toki täytyyhän tätäkin vielä treenata monia ja monia kertoja sekä saada varmuutta.

Oltiin eilen Maaritin kanssa Hämeenkyrössä treenaamassa. Maarit treenasi oman koiransa Torven kanssa ja minä toimin daminheittäjänä. En muistanutkaan että olen niin huono heittämään damia, tai sitten taidot on päässyt ruostumaan kun en olo V:n kanssa dameilla touhunnu. Lopuksi Maarit näytti kädestä pitäen miten sitä damia heitetään jos sen a. haluaa kauas ja b. korkealle. Lupasin ahkerasti harjoitella damin heittoa, jos olisin ensi treeneissä vähän parempi. ;) Viiru huusi taas kurkku suorana, kun ajettiin hiekkatiellä. Se jäi siis Torven treenin ajaksi autoon häkkiin ja pitikin ainakin alkuun kamalaa meteliä. Tehtiin sitten Viirun kanssa luoksetuloja niin, että se sai olla pellolla vapaana. Pelto on hirvien syömäpaikka, joten siellä on kaikenlaisia hajuja ja muutama papanakasa sekä tietysti edellisistä treeneistä paljon hajuvanoja. Kun V lähti hajun perään, pillitin sitä. Homma toimi tosi hyvin. :)

Tehtiin myös ihan nomeseuraamista sekä paikalla istumista. Viiru on aika mukavuudenhaluinen ja olen itse tätä taipumusta tukenut kaikenmaailman pehmeillä pedeillä. No eipä se ollut millään istua pellolla vaan kitisi ja nurisi. Sen pyllyä sai jatkuvasti olla painamassa maahan ja taas hetken päästä se ”istui” reisiensä varassa. Ja kylmä sillä ei kyllä vielä voinut olla, kun ei istuttu kerrallaan kuin hetki. Seuruupätkän jälkeen jätin Viirun istumaan, heitin pallon parin metrin päähän ja menin itse hakemaan sen. Viiru nousi monta kertaa seisomaan ja vinkui. Tein niin, että etenin vain pari metriä, pysähdyin ja peruutin takaisin koiran viereen, mikä auttoi. Pari kertaa myös etenin pari metriä ja käännyin koiraan päin, jonka jälkeen taas käännyin ja jatkoin matkaa.  Pitää olla nyt kovana, että myös märkiin ja ikäviin paikkoihin on istuttava ja komentaa kunnolla kitinästä. Pari kertaa kun koira oli hiljaa, se sai hakea pallon. Ja palautti joka kerta käteen! :) Kerran tehtiin niin, että heitin pallon, mutten hakenutkaan sitä itse vaan seuruutin (yritin seuruuttaa) koiraa sitä kohti, mutta eikös Viiru karannut ja haki pallon. Pillittäessä se kuitenkin tuli luokse ja antoi pallon nätisti, joten ehkä tässä on pieni toivon häivähdys aistittavissa.

Tänään oltiin äitini ja Viirun kanssa ulkoilemassa. Se oli vapaana ja kun ihmisiä tuli vastaan, otin V:n vierelle ja tehtiin nomeseuraamista. Se meni tosi hienosti eikä Viiru yrittänyt kertaakaan lähteä ihmisen luo. Jee tämä on jo tosi iso juttu! :)

Damitreeni

Pakko nyt hehkuttaa pahimman järkytyksen laannuttua, että oltiin tänään treenaamassa Maaritin, meidän virallisen personal trainerin, kanssa. Tehtiin luoksetuloja niin, että koira seisoi minusta noin kymmenen metrin päässä ja Maarit takana heitti damin maahan. Tämän jälkeen pyysin Viirua luokse ja palkaksi se sai hakea damin. Vähän haahuilua oli eikä koira meinannut palauttaa, mutta toisella toistolla Viiru jo toi melko suoraviivaisesti käteen.

Uutena taktiikkana meillä on rauhoittaminen palautuksen yhetydessä. Otan koiralta damin ja käsken sen samantien istumaan niille sijoilleen, eli sivulle ei tarvitse tulla. Siinä koira joutuu muutaman sekunnin istumaan ja sitten käsken sen sivulle ja siitä vapautan. Tämä tuntui heti toimivan. Samoin rauhoittaminen yleensäkin, jos koira tuntuu käyvän ihan yli. Esimerkiksi Viirun stressaantumisen näkee hyvin ruohon syömisenä. Tässä tilanteessa pyydän koiran luokseni istumaan ja rauhoittelen sitä silittämällä ja puhumalla. Tämäkin rauhoitti koiraa selvästi heti ensimmäisellä kerralla.

Tehtiin myös metsätiellä nome-seuraamista ja Maaritin mielestä ollaan kehitytty siinä paljon. :)

Luoksetulossa pillitän, sanon koiran nimen ja kun se lähtee tulemaan, höpöttelen vähän ja kehun koiraa. Tämä tuntui auttavan, sillä aiemmin olen ennemminkin seissyt vain paikallani kun koira tulee. Mikäli koira ei tule, damin kanssa tai ilman, en ala rähjätä sille, sillä silloin se vetää herneen nenään ja homma on sata kertaa vaikeampaa. Tehdään nyt kaikki vain positiivisen kautta, koiraa ei kielletä paljon vaan pyritään kehumaan.

Mutta JES saatiin pari suht hyvää (meidän mittapuulla) noutoa tehtyä. Ehkä tästä tulee sitten WT-koira, eikös kaikki ne harrasta WT:tä jotka eivät pärjää riistan kanssa. ;)

Tokoilua ja metsästystä

Ollaan Viirun kanssa tällä hetkellä kahdella tokokurssilla sekä käydään sunnuntai-iltaisin Pirkan Nuuskujen kimppatokotreeneissä. Toinen kurssi on kuuden kerran mittainen ALO/AVO kokeisiin tähtäävä ja toinen ei varsinaisesti ole kurssi, vaan ALO/AVO-tasoinen nonstop-tokoryhmä, jonne näin alkuun ostin kymmenen kerran kortin.

Etenkin luoksepäästävyydessä ja irti olossa ollaan päästy hurjasti eteenpäin! :) Jokaisissa treeneissä olen pitänyt Viirua kentällä irti ja se on pysynyt lapasessa eikä ole säntäillyt karkuun. Se on aivan mahtavaa! Ei niinkään haittaa vaikka koira ei kehittyisi ainoassakaan liikkeessä, jos se vain pysyy hanskassa eikä karkaa. Luoksepäästävyydessä ja perusasennossa häirittynä ollaan myös kehitytty. Luoksepäästävyydessä Viiru on ollut ”sivu”-käskyn alla ja pysynyt siinä tosi hyvin, enää ei tarvitse pitää namia nenässä kiinni vaan koira pitää itse kontaktia. Kova halu sillä olisi mennä tervehtimään ”tuomaria”, mutta kiltisti se pysyy sivulla, pätevä pieni keltainen. Myös sivulla oloa häiriössä ollaan pari kertaa harjoiteltua ihan hyvin tuloksin. Ohi kävelevä ihminen, käsien taputtaminen tai vieraan ihmisen kutsu eivät haittaa yhtään. Pallon pompottaminen ei haittaa, mutta vierittäminen maata pitkin on hieman liian kova pala vielä ja koiran katse saattaa kääntyä palloon päin hetkeksi. Namipussin rapina on myös siinä hilkulla häiritseekö vai ei.

Paikkamakuu on sen sijaan kokenut jonkinlaisen takapakin. Maahanmenokäskyn saa joskus antaa kaksi kertaa ja koira saattaa kesken kaiken nousta ylös. Ollaankin harjoiteltu tätä parin viikon ajan ruokinnan yhteydessä. Ennen Viiru istui tietyllä paikalla odottaen kun laitan ruuan valmiiksi. Nyt olen tehnyt samaa kuviota paikkamakuuna. Tuntuu että Viirulla on muutenkin vähän epävarma vaihe nyt menossa, sillä esimerkiksi luoksetulon jätössä se meinaa stepata paikallaan ja kitistä perään. Toivotaan että tämä on tosiaan vain joku vaihe.. EDIT: Viime treeneissä Viiru pysyi paikkamakuussa jo paljon paremmin. Harjoiteltiin paljon myös ihan sivulla oloa maaten, joka varmasti edesauttaa itse liikkeessä. Viirulla on vähän sitä vikaa, että käskyn saatuaan se käy maassa ja ponkaisee ylös samantien, joten sivulla maaten olo näytti jo yhden treenikerran jälkeen auttaneen paljon. Paikallaan istumisen Viiru sen sijaan taitaa hyvin, kahden minuutin paikalla istuminen meni kuin vettä vain. ;)

Jääviä liikkeitä ollaan myös hinkattu urakalla. Liikkeestä maahanmeno alkaa olla aika hyvällä mallilla ja itse liikekin on nopeutunut huimasti. Viime treeneissä kouluttaja sanoi, että senkertaisesta suorituksesta arvosana olisi hänen mielestään 10. :) Liikkeestä seisominen on sen sijaan hieman häiriintynyt, sillä Viiru on alkanut sekoittaa sitä maahanmenoon. Ollaan nyt palattu ihan alkeisiin ja sanoessani käskyn käännyn koiran eteen ja annan namin.

Viime viikonloppuna oltiin Jarmon kanssa metsällä. Saalista ei saatu, osaksi varmasti hyvinkin sateisen ja synkän sään vuoksi. Viiru oli kuitenkin pätevä koira, vaikka mukana oli Viirun lisäksi Jarmon neljä lapukkaa. Se uskoi käskyä, että nyt ei leikitä muiden koirien kanssa. Se käveli nätisti lähellä, vaikka välillä yritin vähän hätistää sitä maastoon ajamaan lintuja ylös. No, toisaalta olenkin yrittänyt opettaa Viirua olemaan lähellä ja kulkemaan mukana, joten se teki mitä on opetettu. Pysähdyksien aikana se kuitenkin hienosti haisteli maastoa ja löysi useita jälkiä. Yhden teeren se ajoikin ylös lauantai-aamuna, mutta ennen kuutta ei nähnyt kyllä ampua mitään. Sovittiin Jarmon kanssa, että jos työvuorot ym saadaan sumplittua, mennään vielä kauden lopetukseen kuun lopussa (ma, ti, ke). Kaikkea sitä koiransa eteen tekeekin. Nyt jo mietin kortin ampumista, että voin tarjota koiralle rodunomaisia aktiviteettejä. ;)

 

Tämä sateenvarjo olisi varmasti ollut hirvimiesten keskuudessa haluttua tavaraa ja mennyt kuin kuumille kiville. ;)

 

Oltiin pari päivää tämän jälkeen Karon ja Viirun kanssa ulkona. Viirulla taisi jäädä metsästysmoodi vähän päälle, sillä se haisteli urakalla maastossa jälkiä. Kerran se lähti hyvin hiljaa, varovasti ja tarkasti haistelemaan jotakin jälkeä ja hetken päästä ajoi jonkin linnun ylös ja alkoi katsella minua että tee nyt jotain. :)

Tänään oltiin uusien NOU-tuomareiden karsintatilaisuudessa koirakkona. Meillä tuomarikokelaana oli mm. SNJ:n leiriltä tuttu Piki, joka sattuneesta syystä muisti Viirun oikein hyvin.. Ensin ajattelin, että Viiru ei kyllä mene veteen, koska asteita oli varmaankin kolmen paikkeilla. Vesityön se kuitenkin teki jotenkuten, vähän empi veteenmenoa ja muutti hyppäämispaikkaa, mutta meni kuitenkin veteen. Lokit se toi kauas minusta, eli sain mennä muutaman metrin päästä rannasta hakemaan. Tässä kohdassa oli vielä ihan hyvä mieli. Hakuruudussa helvetti pääsikin sitten irti. Viiru markkeerasi heittovariksen, vaikka se heitettiinkin aika kaukaa. Koira lähti hakemaan varista ja ottaessaan sen suuhunsa lähti vetämään paskarinkiä ja lällättelemään oikein kunnolla, ei auttaneet mitkään käskyt. Olisiko koira viitisen minuuttia kusettanut minkä kerkesi, kunnes lopulta se alkoi pistää varista palasiksi! Apua, Viiru ei ole koskaan aikaisemmin näyttänyt minkäänlaisia merkkejä riistan rikkomisesta. Riistasta se tuntuu kuumuvan nyt ihan hulluna, mutta tämä on uutta. Tässä kohdassa luonnollisesti käteltiin Piki ja lähdettiin autolle.

Ai että osaa korveta. Nyt ihan vakaasti harkitsen koko nometouhun lopettamista kokonaan. Olen kuitenkin koko Viirun elämän ajan taistellut palautusongelmien kanssa ja tuntuu että pahemmaksi vain menee. Keväällä koiralla oli joku hetkellinen järkiintyminen ja onneksi silloin mentiin taippareihin ja saatiin NOU1. Siitä onkin sitten alkanut alamäki. Kesän jälkeenhän en ole koiralle damia tai riistaa näyttänyt, joten lienee silläkin osansa, mutta silti.. Ehkä me keskitytään tokoiluun, siitä ainakin tulee molemmille hyvä mieli enkä koskaan ole lähtenyt treeneistä vihaisena, päinvastoin.