Sterilointi

Viiru oli maanantaina Hakametsän eläinlääkäripalvelussa steriloitavana. Ehdin jo pelätä viikonlopun ajan moneen kertaan, että juoksut alkaisivat ja leikkaus siirtyisi kuukausilla, mutta onneksi ei. Päätin leikkauttamisesta viimeistään syystalvella, kun Viirulla oli (melko lievä) valeraskaus. Muutenkin pääseehän sitä helpommalla, kun juoksut eivät haukkaa vuodesta niin suurta osaa ja harrastuksia ei tarvitse laittaa jäihin.

Ennen leikkausta hoitava lääkäri otti asiakseen valaista minua siitä, miten Viiru on liian laiha (vaaka näytti aamulla 12h paaston jälkeen 22,6kg). Hän kysyi, että onko koira muka käynyt metsällä. Sanoin että käytiin me syksyllä vähän harjoittelemassa ja että koira on enemmän käyttölinjainen, joten siksi hoikka. Lääkäri totesi, että selvähän se sitten on kun kyseessä on kerran käyttölinjainen, ei normaalit labradorit näytä tuolta. Vähän jäi korvissa soimaan käsitteet muka ja normaali labradori. No, annetaan nyt ymmärrystä, onhan se tietysti pienoinen shokki jos uran varrella vastaan tulleiden lapukoiden keskipaino huitelee siinä 40kg tietämillä.

Itse leikkaus meni hyvin ja jo parin tunnin päästä potilaan sai hakea kotiin. Ensimmäinen ilta ja yö meni morfiinitokkurassa ja siitä toetessa, eikä kukaan oikein saanut siltä piippaukselta ja vaikerrukselta nukuttua. Seuraavana aamuna Viiru oli jo tolkuissaan ja selvästi vähän kipeä, mutta kipulääkkeen annon jälkeen se oli lähes normaali oma itsensä. Se saikin kuuden päivän ”kuurin” Rimadylia aamuin illoin. Hoitaja varoitteli, että koira saattaa olla kakkaamatta moniakin päiviä, koska ymmärrettävästi ähistäminen tuottaa kipua. Viiru kakki jo leikkausiltana ja on koko ajan kakannut ja pissannut ihan normaalisti. Muisti muuten tämäkin hoitaja useaan otteeseen huomauttaa, että koira on liian laiha. Huh, taisi eläinlääkäri antaa määräyksen että kovisteles nyt vähän sitä likkaa.

 

Leikkauksen jälkeenhän koira ei pariin viikkoon saa juosta, hyppiä, pomppia ym. vaan lenkkeily rajoittuu remmissä kävelyyn. Ollaankin tehty useita remmilenkkejä päivässä ja lisäksi ollaan tehty kotona kevyitä tokojuttuja: liikkeestä pysähtymistä, istumista ”kauko”käskyllä sekä esineiden pitämistä suussa. Tänään aloitin myös merkin alkeisopettamisen läheltä. Viirun itsensä mielestä tällainen hyssyttely on vähintäänkin typerää, sillä se käyttäytyy niin kuin koko leikkausta ei olisi tehty eikä mihinkään satu. Uskomattoman nopeasti se on toipunut.

Saa nähdä muuttuuko koiran luonne paljon. Itse kuitenkin jaksan tätä epäillä. Ahneemmaksi voi tulla, mutta Karon kanssa on saanut jo tottua pikkukivien ja hiekan syöntiin. Ei minulla kuitenkaan niin hyvä tuuri voi olla, että koira rauhoittuisi ja aikuistuisi sekä kasvattaisi vähän korvia itselleen, ehei.

Kauluria Viirulla on pidetty oikeastaan vain öisin, eikä koira ole juurikaan osoittanut halua nuolla haavaa. Kaipa se vielä alkaa kutista, kun arpi alkaa parantua.

 

Seuraavassa kirjoituksessa, joka on jo arkistossa hyvällä mallilla, pohdinkin vähän Prisma-episodia ja miten siitä eteenpäin.

Helvetti on irti

Vai että toivottavasti eilisestä oli jotain apua. No ei todellakaan ollut, ei sinnepäinkään.

Ajattelin tehdä puolilta päivin Prisman parkkipaikan tyhjässä nurkassa vähän treeniä Viirun kanssa. Ensin koira vain istui vieressä ja katseli ihmisiä. Sen jälkeen tein daminpitoharjoitusta. Viiru kitisi vähän, mutta lopetti aika pian. Sain pari toistoa tehtyä, kunnes helvetti pääsi irti. Koira oli minulla koko ajan hihnassa, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se sai kiskaistua itsensä irti. Dami putosi suusta ja koira lähti juoksemaan parkkipaikalla. Asiaa ei auttanut eräs mukava täti-ihminen, joka kauempana alkoi sössöttää Viirulle ja taputtaa käsiään. Olin aivan varma, että sinne se koira nyt juoksee auton alle. Vaan eipä esitys loppunutkaan vielä tähän; Muuan toinen mukava mummelisihminen päätti näppäränä avata kaupan oven koiralle (siis JUMALAUTA avata koiralle kaupan oven!) ja eikös koira ollut kaupan aulassa. Eikä kyseessä tietysti ollut mikään pieni peräkylän Siwa, vaan iso Prisma.

Minä sitten painelin koiran perään savu korvista nousten. Aulassa olikin yllättävän paljon ihmisiä ja siellä Viiru kirmasi tyytyväisenä edestakaisin. Onneksi se onnistui juoksemaan nurkkaan, josta sain sen pyydystettyä ja sirkus sai arvoisensa lopun. Lähdin viemään koiraa niskasta pihalle, kun paikalle pölähti lisää mukavia täti-ihmisiä. Naiset huusivat, ettei koiraa saa kohdella noin ja että he soittavat poliisille. En ottanut kuuleviin korviini vaan raahasin koiraa pihalle tätöset perässäni. Istutin sen paikalle josta se karkasi ja täti-ihmiset jatkoivat huutoaan. Jostain kaiken sen raivon seasta sain suht neutraalilla äänellä sanottua, että enköhän minä kouluta itse koirani annetaan olla. Vielä mitä, huuto vaan lisääntyi potenssiin kolme ja paikalle kerääntyi kaupasta naureskelevia ihmisiä. Lähdinkin sitten autolle ja lykkäsin koiran sanaakaan sanomatta luukkuun.

Minua ei ole ikinä, ei ikinä, hävettänyt yhtä paljon kuin äsken. Samalla tunsin silmitöntä vihaa itseäni kohtaan, sillä toin koiraan sellaiseen paikkaan treenaamaan (vaikkakin hinassa, en tajua miten koira pääsikin irti) ja loin sille vaaralliset olosuhteet, sekä koiraa kohtaan, joka ei (ystävällisistä) kutsuista huolimatta tuntunut paskan vertaa välittävän mitä sille sanoin. Kun vain ajattelenkin tilannetta, alkaa kurkussa kuristaa ja vollotuksesta ei tule loppua. En ole vihainen tai ärsyyntynyt tilanteessa vaikuttajina olleille tätösille, he vain tekivät tilanteesta niin tragikoomisen.

Tässä sitä taas ollaan, kiroamassa itseäni ja koiraani alimpaan helvettiin ja miettimässä mitähän ihmettä tässä tekisi. Nyt, ihan oikeasti NYT alkaa olla keinot loppu. Koira ei arvosta minua tai pidä johtajanaan. Tokossa se toimii nakilla, muuten minulla ei siihen olekaan auktoriteettia. Olkoon vaan juoksut tai mitä tahansa tulossa, on tämä ihan liikaa. Jos jollain on mikä tahansa konsti, jolla tästä eteenpäin, nyt olisi aika tuoda se julki. En kaipaa poppakonstia, jolla koirasta yhden yön aikana kuoriutuu valioyksilö. Tiedän mitä on työn tekeminen, olen tähän asti tehnyt koiran eteen roppakaupalla töitä. Se ja osaamiseni ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt.

Tallustelua metsässä

Ollaan käyty melkein jokaisena arkiaamuna Satun sekä tollereiden Masin ja Mantan kanssa metsälenkillä. Treffit yhdeksältä metsänreunassa, puolentoista tunnin kävely koirien juostessa vapaana sekä yleensä jokin pieni treeni vielä loppuun saa kyllä kummasti heräämään aamuhorroksesta ja aloittamaan päivän reippaasti. Parhaina päivinä ollaan tehty aamulla 1,5h lenkki, käyty tahoillamme kotona syömässä ja tehty toinen samanmoinen. Koirat tulevat kivasti toimeen, mitä nyt kaksi juoksujaan aloittelevaa narttua silloin tällöin vähän pörhentelevät jostain. Viirun vapaana pitäminen on nyt ollut pelottavan helppoa, sillä se on käskystä tullut luokse ja totellut muutenkin kovin esimerkillisesti.

 

Tänään Viiru sai ilmeisesti jonkin hajun eikä kuunnellut pillitystäni, joten lähdin hakemaan koiraa. Se on alkanut ihan kivasti antaa ottaa kiinni, kun murahdan sille. Vein koiran paikkaan jossa se oli pillittäessäni ensimmäistä kertaa ja lähdin kävelemään poispäin. Yllättävän haastavaksi muodostuikin paikallaan pysyminen, sillä Viiru lähti paikaltaan joko minun perääni tai ilmeisesti johonkin makoisalle kakkakasalle. Maasto ei ollut mitä helpointa: ylämäki, leikattua koivikkoa niin, että jalat eivät yltäneet maahan vaan välillä humpsahtelivat oksien välistä tyhjän päälle. Valehtelematta puoli tuntia kipusin mäkeä ylös alas palauttaen koiraa paikalleen. Kun viimein sain sen istumaan paikallaan, pyysin sen luokse ja kehuin. Loppumatkan taittuikin sitten koira remmissä ilman mitään kontaktia koiraan, sillä aikamoista kusetuksen makua oli ilmassa. Koen kuitenkin päässeeni tässä niskan päälle ja voittaneeni tämän erän, joten toivottavasti tästä oli edes jotakin hyötyä.

Olen tehnyt lenkkien jälkeen Viirun kanssa damin pitämistä pari kertaa. Muutaman kerran ollaan tehty myös ihan malttiharjoitusta niin, että Viiru istuu paikallaan ja edessä heitellään dameja. Ensimmäisellä harjoittelukerralla Viiru oli kiinni, mutta viimeksi tehdyssä treenissä se oli koko harjoituksen ajan ilman hihnaa. Ensimmäisillä kerroilla se kitisi, mutta eilen äänitehosteetkin jäivät kokonaan pois! :) Seuraavaksi askeleeksi olen miettinyt sellaista, että Jätän Viirun dami suussa istumaan ja samalla joku heittelee dameja. Ennen tätä pitää kuitenkin saada koira hiljaiseksi dami suussa, sillä nyt se kitisee jonkun verran.

Sarjassamme kaikkea hyvin tarpeellista: Olen opettanut Viirulle syötävän pitämistä suussa. Ollaan aloitettu tällaisella helpolla DentaStix-tikulla, joka on helpon mallinen eikä mikään lihaisa superherkku.

 

PS. Jos joku tätä eksyy lukemaan, niin ihmettelee varmasti miten meillä on aikaa arkisin. Olen itse sairauslomalla selkäni vuoksi, joka on vihoitellut kesästä asti.

Tokokoe ALO1 :)

Korkattiin meidän tokoura eilen Lempäälässä TAMSK:in hallikokeessa. Samaisessa hallissa oli aamupäivällä maajoukkuekarsinnat ja illalla VOI, AVO ja ALO luokat. Alokasluokassa oli kuusi koiraa, muistaakseni peräti neljä ensikertalaista. Ykköstuloksia tuli kaksi, ensimmäiseksi sijoittuneelle ja koulutustunnuksen saaneelle koirakolle sekä minulle ja Viirulle. :)

• Luoksepäästävyys: 10 Viiru nousi ylös ja teputti. Tuomari maiskutti ja mielestäni vähän liikaakin houkutteli koiraa. Eli meikäläisen mittapuulla aika epäonnistunut, mutta tuomarin mielestä rodunomaista käytöstä. Osaa Viiru paremminkin.
• Paikalla makaaminen: 8 Ennen luoksepäästävyyttä Viiru oli jo tosi levoton ja paikkamakuu oli kyllä ihan pohjanoteeraus. Koira kitisi enemmän ja vähemmän koko kaksiminuuttisen, vaihteli lonkalta toiselle ja haisteli maata. Ja taas, voi taas, koira ennakoi perusasennon ja oli ylhäällä jo ennen kuin ehdin viereen. Vähän annan anteeksi sen takia, että hallissa oli jäätävän kylmä.
• Seuraaminen kytkettynä: 8,5 Itse huomasin ja myös tuomari huomautti, että käännöksissä (etenkin vasemmalle, yllätys) oli epätarkkuutta.
• Seuraaminen taluttimetta: 9 Ihan kivaa mielestäni, vähän itseäni häiritsi tuomarin harppominen ihan meidän rinnalla.
• Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 Muuten oli kuulemma ihan nätti ja koira putosi nopeasti, mutta oli sitten maahan menon jälkeen asetellut tassuja/ottanut parempaa asentoa.
• Luoksetulo: 8 Vauhtia oli ihan liikaa ja perusasento oli ihan hakusessa, koira jäi johonkin selän taakse. Olin kuulemma antanut kaksoiskäskyn, sillä olin heilutellut sormiani (?), mitä en itse tiedostanut.
• Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8 Aikalailla meidän tämän hetkistä tasoa, pysähdys ei ollut mikään terävä ja koira vähän teputti. Mutta pysyi paikallaan eikä haistellut palatessani.
• Estehyppy: 6 Lähti hyppäämään hyvin, mutta lähti taas, voi taas, haistelemaan esteen vieressä ollutta lauta- ja merkkikartiokasaa. Jouduin antamaan kaksoiskäskyn pysähtymiseen. Tämä on selvästi meidän heikoin liike.
• Kokonaisvaikutus: 9 Tuomarin mukaan kympin koira, mutta ohjaaja joko jännittää tosi paljon tai sitten ei ole ihan koiransa tasalla. Eli koiralla olisi potentiaalia ja osaamista, mutta ohjaaja on kokematon. Itse olen ihan samaa mieltä.

164 pistettä, ALO1, 2. sija, Kari Kielo, Lempäälä 5.1.2013

 

Tuomari oli ihan ok, toisissa liikkeissä tuntui olevan aika löysä kun taas joissakin suht tiukka. Esimerkiksi luoksepäästävyydessä koirat saivat nousta ylös, liikkua, hypähdellä ja jopa haukkua saaden silti täyden kympin. Omaan makuuni tuomari höpötti liikkeiden välissä ihan liikaa, olisin halunnut tehdä homman kerralla ja keskittyä koiraan kokoajan. Nyt suoritus oli vähän rikkonainen ja omat ajatukset  ei ihan pysyneet kasassa koko aikaa. Oli silti mukavaa kuulla kommentteja ja laajempaa arvostelua.

Viirusta huomaa nyt varsin hyvin, että juoksut on tulossa. Uppiniskaisuutta ja tietynlaista kiukkuisuutta on vielä enemmän kuin yleensä, jos mahdollista. Jotenkin koko suoritus oli meiltä molemmilta vähän kummallinen, en saanut koiraan niin hyvää kontaktia kuin yleensä. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kyllä tässä vähän lähes kolmen viikon treenaamattomuus kostautui, ei oltu ihan terässä. Nyt odotellaan sitten juoksemista eikä varmaan sinä aikana paljon tokoa treenailla.