Tokokoe 20.6.

Olin jo ennen tietoa Viirun silmän poistosta ilmoittanut meidät TAMSK:on tokokokeeseen 20.6. Pohdin pitkään, uskallanko näin pian operaation jälkeen mennä kokeeseen koiran kanssa. Itse jännitän kokeita  niin tolkuttomasti, ettei siinä ole enää mitään järkeä. Perustelin osallistumisen itselleni sillä, että saan kokemusta koetilanteesta – ja toki koira myös. En siis lähtenyt hakemaan tulosta, vaan kokemusta molemmille. Siitä huolimatta jännitin jo koetta edeltävällä viikolla niin paljon, etten ollut saada nukutuksi ja koepäiväkin meni käsien täristessä.

Kokeessa oli ensin kehätarkastus, jonka tuomari suoritti vain kierrellen hallissa alkupuhetta kuuntelemassa olleet koirakot läpi. Tämä oli tosi kiva juttu! Tämän jälkeen tehtiin luoksepäästävyys, jonka jälkeen koirat suorittivat yksilöliikkeet. Vasta aivan lopuksi tehtiin paikkamakuu. Tuomari oli todella mukava ja kannustava, hänen kokeeseensa menen mielelläni myös tulevaisuudessa.

Meidän vuoro oli alokkaassa toisena, mikä oli mukava juttu. Aiemmissa kokeissa olemme aina olleet häntäpäässä ja Viiru on ehtinyt vetää kierrokset kattoon odottelemisesta.

• Luoksepäästävyys 10 Viiru teki tosi kivasti. Sanoin ”istu” vielä ennen tuomarin tuloa. Tuomari kuuli tämän ja totesi, että olisi koira varmasti ollut paikallaan ilman käskyäkin.
• Paikalla makaaminen 0 Äh äh ja äh. Ottaessani remmin irti ja sanoessani ”maahan”-käskyn koira lähti juoksemaan kehän reunalle, jossa joku ruokki/juotti koiraansa metallikiposta. Tuli kuitenkin käskystä takaisin ja sain jättää koiran treenimielessä paikkamakuuseen. Tekipähän lapukka sitten uransa parhaan paikkamakuun: ei kitissyt, ei haistellut, ei tehnyt mitään muuta kuin pönötti paikallaan. :D Ilman tätä ruokakippoäksidenttiä olisimme olleet ykkösessä kiinni.
• Seuraaminen kytkettynä 8 Omasta mielestäni aika kamalaa ja löysää.
• Seuraaminen taluttimetta 8 Ehkä hitusen parempaa kuin hihnassa, mutta seuruun loppupuolella Viirun kontakti putosi ja se huomasi kenttään teipatun merkin, jota jäi haistelemaan ja jouduin käskemään koiran takaisin seuruuseen. Löysää ja irtonaista kuitenkin tämäkin, ei treenitasoa lähelläkään.
• Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 Meni ilmeisesti aika laiskasti maahan pylly edellä ja asetteli tassujaan.
• Luoksetulo 8,5 Kitisi hieman jätössä ja törmäsi jalkaan aika vauhdilla. Perusasento oli kuitenkin suht suora!
• Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5 Käskyn saatuaan oli kuulemma pysähtynyt, mutta sitten laamaillut useamman askeleen perässä.
• Estehyppy 8 Ponnisti aika kaukaa ja kolautti hennosti estettä. Lopun perusasento oli myöskin vino.
• Kokonaisvaikutus 8 Liikkeiden välit meni kivasti ja koira pysyi mukana eikä haahuillut omiaan. Ainoastaan hyppyyn siirryttäessä lähti vähän lapasesta ja juoksi esteelle päin, mutta sain käskyllä takaisin.

ALO3 139,5 pist, Riitta Räsänen, 20.6.2013 Lempäälä

 

Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen tähän kokeeseen! Takaraivossa muistutteli edellinen katastrofaalinen koe, vaikka kuinka yritin työntää sen pois mielestäni. Tällä kerralla Viiru ei karannut, se kuunteli ja teki töitä. Silmän poistosta on kulunut kuukausi eikä treeniäkään ole alla turhan paljon. Paikkamakuukin meni lopulta tosi hyvin, vaikkei tietenkään siitä enää voitu pisteitä saada.

Viikon päästä edessä on uusi koitos SNJ-kesäleirin yhteydessä järjestettävässä tokokokeessa. Mahdollisimman paljon kokeita nyt vain alle, jotta en itse koe täysjäätymistä kehässä.

Maalla

Taas pakattiin koirat ja iso kasa tavaroita autoon ja huristeltiin maalle viikonlopuksi.

Viiru hilpaisi pihasta Karon kanssa omille teilleen, kun itse puuhailin jotain muuta. Kiersin tonttia huudellen ja lopulta viereiseltä tontilta löytyi kaksi koiraa hotkottamassa jotakin maahan jätetyltä foliovadilta. En sen kummemmin katsonut mitä tarjolle oli jätetty, sillä luulin koirien vain nuolevan grillikastiketta, vaan raahasin Viirun pois. Kerta toisensa jälkeen koirat löysivät tiensä naapurin tiluksille ja lopulta Viiru alkoi kakoa oksennusta pihassa. Ja mitäs sieltä tulikaan, iso kasa kananluita.. Sitten kävin siivoamassa tontilta foliovuoan ja ison kasan luita. Vielä kerran Viiru silti pääsi livahtamaan, mutta tällä kerralla käytiinkin ihan kunnon kahdenkeskinen keskustelu ja koira tuli hyvin nöyränä takaisin omille maille eikä enää yrittänyt naapuriin. Aiemmin Viiru on pysynyt ihan kiltisti omilla tiluksilla, mutta ilmeisesti moiset herkut vetivät nyt puoleensa aika lailla.

Meillä ihmisillä oli projektina koirankopin rakennus. Aluksi toimin lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä, mutta aika pian pääsin mukaan sahaamaan ja naputtelemaan. Jannen isä vastasi kopin suunnittelusta ja Janne nikkaroi minkä ehti.

Sunnuntaiaamuna tein Viirulle metsään yhdeksän damin hakuruudun. Ruutu oli ruohikkoisella metsäpalstalla pellon reunassa. Alueella oli ainakin kaksi ylitettävää ojaa. Se on myös peurojen suosiossa, mikä näkyi mm. runsaista suht tuoreista makausjäljistä. Käytiin Jannen kanssa täyttämässä ruutu ja sitten menin pellolle vähän herättelemään Viirua. Seuruutin hihnassa koiran pellon poikki metsään välillä pysähdellen ja siitä vähän matkaa lähetyspaikalle. Viiru teki tosi kivasti töitä ja haetutinkin koiralla viisi damia. Viimeisen kohdalla koira jo vähän lönkötti, mutta haki silti pienellä kannustuksella vielä viidennen. Olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä Viiru lähti heti damin suuhunsa otettuaan palauttamaan minulle eikä vaatinut pillitystä. Se istui eteeni pillillä ja piti damia nätisti lähes joka kerralla. Janne onnistui nappaamaan ainoan onnistuneen kuvan juuri siltä kerralta, kun Viiru roikotti damia rumasti… Viiden damin jälkeen riekutin Viirua lelun kanssa ja sitten lähdettiin kaikki kolme  etsimään ruutuun jääneet damit.

 

Haun jälkeen Viiru sai vapaana tulla pellolle, jonka jälkeen otin sen seuruuseen. Janne heitti suunnilleen 20metrin päästä markkeerauksia. Ensimmäisellä kerralla Viiru lähti kaartamaan eikä suoraan palauttanut vaan sitä sai maanitella hetken. Muilla kerroilla tuli heitto, jonka jälkeen seuruutin koiraa ilman hihnaa jokusen metrin heitolle päin, pysäytin sen, rauhoitin ja lähetin. Muut meni hyvin ja Viiru palautti suoraan. Olkoonkin, että tilanne oli hyvin pelkistetty eikä häiriötä ollut, olen tosi tyytyväinen. Jes!

 

Muun ajan koirat saivat olla ulkona miten tykkäsivät. Viiru kävi välillä mutaojassa ja välillä se kanniskeli edellisviikonlopun rakasta halkoa ympäriinsä. Välillä kaikki kolme koiraa ottivat hurjia juoksuspurtteja ympäri taloa. Yöllä Viiru heräsi pari kertaa kuuntelemaan jotain luonnon ääniä ja pakkohan sen oli omasta mielestään hyvin pelottavasti haukahtaa muutaman kerran karkottaakseen moiset.

Kotiuduttuamme kävin Viirun kanssa sunnuntai-iltana vielä Nuuskujen tokokimppatreeneissä. Tein muutamat jäävät, jättöjä, seuraamista ja perusasentoa toisen koiran häiriköidessä sekä loppuun luoksepäästävyys ja paikkamakuu x2. Kaikki meni oikeastaan ihan ok, kerran Viiru jäätyi maahanmenossa, kun itse sanoin käskyn vähän puolihuolimattomasti väärällä äänellä. Paikkamakuut meni Viirun tasoon nähden tosi hyvin. Ensin oli 2min, jossa jouduin kerran hieman yskäisemään ettei koira haistele maata. Toisella kerralla aika oli lyhempi, mutta koirien takana häiriönä käveli ihminen ja potki maata. Viirun vieressä ollut kultsu-uros tuijotti jonkun aikaa Viirua ja hetken ne tuijottivatkin molemmat toisiaan, mutta tilanne laukesi ihan itsestään. Jäi kyllä tästä treenistä tosi hyvä mieli. :)

Tokon täytteinen päivä

Eilen meillä oli hyvin tokon täytteinen päivä, sillä kävimme kaksi kertaa hallissa treenaamassa. Aamulla meillä oli varattuna tunnin vuoro TAMSKin tallille Satun ja tollereiden kanssa. Hallissa oli agility-radat valmiina ja selvisi, että siellä pidettiin illalla kisat. Saatiin kuitenkin lupa treenata kentällä esteiden keskellä.

Toisessa päässä oli mukava tyhjä kohta, jossa tein Viirun kanssa jääviä. Liikkeet menivät paljon paremmin kuin viime kerralla, eikä Viirulle tapahtunut maahanmenon kanssa muistaakseni kuin yksi jäätyminen. Myös liikkeestä seisominen meni kivasti, koira ei hiippaillut perässä vaan pysähtyi napakasti ja pysyi niillä jalansijoillaan palaamiseeni saakka. Molempia liikkeitä alustin muutaman kerran tekemällä ne naamatusten koiran kanssa.

Tein havainnon, jolla saattaa olla merkitystä maahanmenoon. Viiru menee liikkeestä alas parhaiten, kun sanon maahan-käskyn matalalla ja rauhallisella äänellä, painottaen maa-tavua. Iloisesti ja nopeasti annettu käsky ei tässä liikkeessä toimi. Alunperin opetinkin liikkeen matalalla ja rauhallisella äänellä, mutta jostain syystä se on pikku hiljaa vaihtunut. Nyt palataan siis vanhaan tuttuun. Kiinnitin myös huomiota siihen, etten naamatusten käskyä antaessa katso koiraa. Koin ahaa-elämyksen, että aiemmin olen tehnyt niin ja koira toimii paljon paremmin. Seuraamisen yhteydessähän en voi käskyä antaessa kumartua koiraan päin ja sanoa käskyä, vaan katseeni on eteen päin. Tästä lähin katsonkin yläviistoon näitä käskyjä antaessa, sillä koira on selvästi ottanut katseeni osaksi käskyä ja epäröi mikäli ei saakaan katsekontaktia.

Loppuun tehtiin pari kertaa hyppyä, jota Viiru ei ole silmän poiston jälkeen tehnyt kertaakaan. Onneksi liikkeessä ei ollut mitään ongelmaa, vaan Viiru hyppäsi hyvin ja pysähtyi napakasti.

Illalla oltiin Koirakoutsin ohjatulla tunnilla. Tällä kertaa ohjelmassa oli noutoa, luoksetuloa ja loppuun paikkamakuu.

Tein noudon metallikapulalla, sillä rehellisesti sanottuna en ole laittanut puukapulan pureskelemisen lopettamisen suhteen tikkuakaan ristiin. Viiru malttaa odottaa heiton ajan hienosti, mutta vanhasta tottumuksesta varmistin kuitenkin ennen heittoani ja käskin koiran istua – pitäisi pikku hiljaa alkaa luottaa luppaan. Kapulalle Viiru meni nätimmin kuin ennen eli ei hyökännyt saalistamaan sitä. Hahmottamisessa saattoi olla jotain ongelmaa, sillä parilla kerralla koira meinasi ottaa kapulaa laipasta kiinni ja asetteli hetken kapulaa suuhunsa. Eiköhän tämäkin ajan kanssa korjaannu, kun Viiru oppii hahmottamaan maailmaa uudelle tavalla.

Muut tekivät luoksetuloa ja siitä pysäytystä, mutta minä päätin harjoitella vain jättöä. Jättö on Viirulle ongelma, sillä se alkaa kitistä ja teputtaa paikallaan. Jätin Viirun istumaan, kävelin muutaman askeleen päähän ja palasin palkkaamaan. Kouluttajan mukaan Viiru alkaa eniten stepata, kun annan sille namin. Tästä lähin palkkaan välillä namilla, mutta välillä ihan vain taputtamalla ja kehumalla.

Paikkamakuussa jätön ongelma tulee hyvin esille. Alku menee aina säheltämisessä: koira haistelee ahdistuneena ja pärskii. Kun aikaa hieman kuluu, Viiru makaa nätisti paikallaan. Tällä kertaa aika oli hieman yli kolme minuuttia. Ensimmäiset 20 sekuntia koira oli rauhaton, loppu aika meni loistavasti ja koira oli rauhallinen. Jättöjä, jättöjä – niitä me treenataan nyt paljon.

Kävimmehän me päivällä harjoittelemassa malttiakin. Ensin tehtiin tunnin lenkki metsätiellä ja sen jälkeen Viiru istui rannassa kymmenisen minuuttia seuraten taippareihin treenaavan koirakon vesitreeniä. Viiru vinkui jonkun verran, mutta kokonaisuutena olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain koiraa rauhoiteltua eikä kitinä ollut mitään kurkku suorana huutamista ja hihnassa tempomista.

Mitä jäi käteen?

• Tajusin äänensävyn ja -painon merkityksen maahan-käskyssä sekä ymmärsin katseen käskyä antaessa olevan ongelma
• Tajusin, että tänään tuli ahnehdittua vähän liikaa ja treenattua liikaa. Nyt ei saa antaa homman lähteä käsistä – kohtuus, kohtuus…

 

Verijälki

Eilen käytiin verettämässä ja tänään ajamassa verijälki. Viirun jälki oli 810 metriä pitkä ja siinä oli kaksi makausta (+ tietysti alku ja loppu), jotka molemmat olivat kulmissa. Jälki kiersi suon ympäri, joten takalaidoille sai kätevästi kulmat. Ajettaessa jäljellä oli ikää suurin piirtein 24 tuntia, ja verta käytettiin aika niukasti.

Maasto oli suhteellisen helppoa, tiheää risukkoa ei juurikaan ollut. Ainoa vähän vaikeampi juttu oli pätkä kalliolla, jonka päällä oli jäkälää. Tässä Viiru teki vähän siksakkia, mutta pysyi kuitenkin ihan ok jäljellä. Aluksi ajattelin, että annan koiran mennä ihan vapaasti sitä yhtään estämättä, mutta alussa se paahtoi kuin höyryveturi ulos jäljeltä pari kertaa. Päätin ottaa liinaa vähän lyhyemmälle enkä antaa koiran lähteä kovin pitkälle tarkastuskierrokselle. En kuitenkaan sanonut koiralle mitään, vaan pysähdyin ja annoin sen itse tajuta mistä oli kyse. Ihan kivasti Viiru hoksasi.

Viimeisellä osuudella koira kävi kakalla ja pissalla, mikä katkaisi hyvän jäljestyksen ja koira tuntui unohtaneen mitä pitikään tehdä. Jouduin antamaan koiralle jälki-käskyn ja ohjaamaan sen takaisin jäljelle.

Veretyspäivä oli sateinen ja taisipa yölläkin jokunen pisara vettä ripsottaa, joten haju oli jonkin verran levinnyt. Etenkin aukeammilla ja selvästi märemmillä osuuksilla koira jäljestikin reilusti jäljen sivussa, joskin ihan jäljen suuntaisesti. Viiru käytti paljon ilmavainua, mutta välillä malttoi painaa kuonoa maahan.

Makuut Viiru merkkasi mukavasti haistelemalla niitä. Ehdin mielessäni laskea hitaasti ehkä neljään, joten tuo aika kokeessakin riittänee. Ainoa mälsä asia oli, että Viiru ei ollut järin kiinnostunut kaadosta ja sorkasta. Se kyllä löysi kaadon ja haisteli sitä, mutta oli samantien jatkamassa jäljestystä. Se ei myöskään ottanut sorkkaa suuhun, joten jouduin itse kantamaan sen autolle (kyllä, Viiru on noutaja..). Jep, yleensähän sen pitäisi olla koiralle suuri palkinto saada kantaa sorkka. En siinä sitten muuten niin onnistuneen suorituksen jälkeen tohtinut alkaa väkisin sorkkaa koiran suuhun sovittaa, joten otetaan se ihan omaksi treenikseen.

Kokonaisuudessaan sanoisin, että tämä oli parasta jäljestystä tältä koiralta koskaan. Paikoitellen Viiru jopa himmasi tahtia, enkä joutunut ihan rystyset valkoisina takakenoon nojaten jarruttamaan koiraa. Ensi kerralla varmaankin palaan siihen, että teen ennen varsinaista jälkeä ihan lyhyen fiilistelypätkän, jossa koira saa vouhottaa pahimmat höyryt pois. Tuntuu, että aina jäljen alku menee sohlaukseksi liian innokkuuden takia, ja siitä haluan päästä eroon.

Tokoilua, uimista, pyöräilyä ja mökkeilyä

Viime viikolla palattiin pitkän tauon jälkeen tokon pariin. Satun ja tollereiden kanssa kävimme treenaamassa kerran hallissa sekä kävin Viirun kanssa taas ohjatulla tunnilla hallissa. Muuten olen treenannut kentällä ja nurmella parit liikkeet.

Sinänsä koira tekee kyllä liikkeet (hyppyä ei olla vielä kokeiltu), mutta vähän puolivillaisesti sinne päin. Ja ymmärtäähän sen, kun ei olla mitään tokoon viittaavaakaan tehty pariin kuukauteen ja siinä sivussa toinen silmäkin on poistettu. Harmaita hiuksia eniten aiheuttaa jäävä maahanmeno. En ole vielä päässyt ongelman ytimeen, mutta aiemmin liike on ollut yksi Viirun vahvimpia ja terävimpiä. Nyt koira tarjoaa pysähtymistä lähes joka kerta – ja ällistyttävän hyvää sellaista. Pysähdyskäskyllä se saattaa joskus laamailla askeleen perässä, mutta tässä tapauksessa se pysähtyy kuin seinään. Pitää varmaan vaihtaa käskyt ja käskeä tästä lähin koira pysähtymään maahan-käskyllä. :D

Oikeasti ongelman alkulähteille pitäisi löytää tie, sillä tässä liikkeessä Viirulla on selvästi joku lukko. Naamatusten ollessa Viiru menee nätisti maahan, samoin hieman vinosti sen vierellä kävellessä. Mutta rinnalla kulkiessa tapahtuu jotain mystistä… Kyse ei siis pitäisi olla siitä, että Viiru sekoittaa maahanmeno- ja pysäytyskäskyt. Jo ennen taukoa Viiru teki muutamissa treeneissä tätä, mutta ei läheskään näin kokonaisvaltaisesti kuin nyt.

Erittäin positiivista kautta treenien on ollut reippaasti parantunut perusasento, mikä lämmittää kyllä paljon. Se on kuitenkin niin isossa osassa koko koesuoritusta, sillä huonot perusasennot laskevat muuten onnistuneen liikkeen pisteitä ja aiheuttavat ns. turhia pistevähennyksiä. Itsestäni tuntuu siltä, että Viirun perusasennosta on silmän poistamisen jälkeen tullut tiiviimpi. Myöskin seuruussa se kulkee lähempänä jalkaa kuin ennen.

Olen useammaltakin suunnalta saanut palautetta, että meidän rauhoittumisprojekti on mennyt vähän liian pitkälle (yllätys..). Olen itsekin ehkä jollain tasolla tiedostanut, että voisin olla hieman iloisempi ja kannustavampi zen-tyyneyden ja täydellisen eleettömyyden sijaan. Olen jämähtänyt koiran rauhoittamiseen ja meidän tokoilu on muistuttanutkin tunnelmaltaan lähinnä hautajaisia. Näinä parina treenikertana olen pitänyt kahta Kong Wubba-vinkulelua mukana. Olen välillä riehuttanut koiraa lelulla ja palkannut sitä paljon suurieleisemmin. Olen yrittänyt olla ohjauksessa rennompi, mutta jo hieman pinttyneistä tavoista eroon pääseminen vaatii aikaa. On minulla hieman matkaa siihen hyvään ohjaajaan, joka osaa vaihtaa sekunnissa roolia ja soveltaa niitä tilanteen mukaan. Tavoitteena kuitenkin on, että koira todella haluaa pysyä minun kanssani eikä lähde liikkeen tehtyään touhuamaan muuta. Haluan olla ohjaaja, joka on yllätyksellinen ja jonka kanssa tekeminen on se ykkösjuttu.

Heti tikkien poiston ja eläinlääkärin siunauksen jälkeen Viiru pääsi uimaan. Se ei emmi laiturilta hyppäämistä ja menee myös rannasta paljon suoremmin veteen kuin viime kesänä, mikä on mukava juttu. Mitään treeniä ei todellakaan tehty, kunhan pidettiin kivaa ja uitiin. Heittelin Viirulle palloa ja se toi sen joka kerta minulle sekä kuunteli tänne-käskyä. Jippii! Eräällä uintireissulla pyöräiltiin Viirun ja kepon kanssa noin kuuden kilometrin matka rannalle. Viiru oli osan matkasta hihnassa pyörän vierellä ja osan matkaa sai juosta vapaana.

Viikonloppuna käväistiin päivän reissulla mökillä. Karvaisista kavereista mukana oli koko kolmen kopla eli Viiru, Karo ja Ira. Viiru the halkovaras oli taas vauhdissa, sillä se alkoi kantaa ladosta pinottuja halkoja ulos yksitellen ja levittää pitkin pihaa. Kun huomasin asian, veimme halot takaisin ja kielsin Viirua. Tultiin ladosta ulos, näytin Viirulle ladon ovea ja kielsin menemästä sinne sekä osoitin toisen suunnan ja vapautin. Yhden halon jätin sille kuskattavaksi ja se olikin koko päivän koiran mukana minne luppa sitten menikin. Paras juttu oli, että kyllähän koira ymmärsi yskän eikä mennyt latoon enää! Kiitos Maarit, tää toimii! Muuten lähes koko päivä menikin koirien osalta juosten päättömästi ympäri tonttia. Viiru kuunteli käskyjä ja pilliä hyvin ja tuli luokse. :) Välillä se kävi mutaojassa viilentymässä, mitä se ei vielä viime kesänä tehnyt. Viirun sisäinen labradori on selvästi hitaasti lämpenevä tyyppi, mutta on nyt päässyt vauhtiin.

 

Pakko häiriökoiria oli käyttää hyväksi ja tehdä parit tokojutut. Muiden juoksennellessa tehtiin parit jäävät sekä arviolta kolmen minuutin paikkamakuu Jannen riekuttaessa Iraa vinkulelulla lähistöllä. Ihan jees, mitä nyt liikkeestä maahanmeno takkuili kuten yltä voi lukea. Kaiken kaikkiaan mukava päivä mökillä, koiratkin  painuivat punkkaan nukkumaan välittömästi kotiin päästyään. (Ainut miinuspuoli oli, että valokuvausta ahkerasti harrastava kepo unohti koko valokuvauskaluston kotiin, joten jälkipolville jäi vain pari Nokialla otettua räpsyä…).