Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2013

Lässähtänyt pannukakku

Heinäkuisten kokeiden jälkeen meidän tokoilu on ollut aika jäissä. Päätin pitää parin viikon tauon, joka venyi jostain käsittämättömästä syystä pariksi kuukaudeksi. ”Nome”hommien otettua tuulta alleen ja alettua toimia ei toko ole liiemmin napannut.

Pari viikkoa olen ohjattujen sekä omatoimisten treenien kautta yrittänyt elvyttää tätäkin harrastetta. Ei voi muuta taas kerran todeta kuin että tauon venyttäminen näin pitkäksi oli typerä juttu. Ja typeräkin on aivan liian laimea sana kuvaamaan sitä, millainen myllerrys ja itseinho pääkopassani jyskyttääkään. Aloimme jo saada paikkamakuun ihan kivalle mallille ja kahdesta edellisestä kokeesta meitä palkittiinkin siitä pistein 9,5 sekä 9. Koiran itsevarmuuden kasvu alkoi näkyä myös luoksetulon jätöissä, sillä koira pysyi yhä useammin hiljaa ja viimeisestä kokeesta liikkeen arvosana olikin 10.

Kun tilannetta tarkastelee nyt, voisi helposti luulla koiran vaihtuneen. Pystyn treenaamaan ryhmässä paikkamakuuta korkeintaan parin metrin päästä ja yksin maksimissaan alokkaan etäisyydeltä. Silti koira on levoton, kiemurtelee paikallaan ja etenkin lähtiessäni kitisee. Luoksetulon jättö on sekin hajonnut aivan totaalisesti käsiin: koira huutaa – siis ihan oikeasti se ei enää vienosti kitise vaan huutaa – ja teputtaa sekä jopa hilautuu minua kohti. Se on alkanut yhdistää tätä hilautumista nyt myös liikkeestä maahanmenoon. Nätisti se kyllä putoaa, mutta muka-huomaamattomasti asettelee tassujaan ja etenee jopa metrin minuun päin. Tähän väliin on varmasti turhaa edes todeta, että samanlainen ilmiö, joskin astetta pahempana, näkyy myös liikkeestä seisomisessa. Jotta vikalista ei jäisi liian lyhyeksi, täytyy todeta seuraamisenkin laadun laskeneen kuin lehmän häntä ja puukapulan mälväämisen pahentuneen huomattavasti.

Pakostikin laittaa miettimään, että mitähän hyvää tässä kaikessa nyt sitten onkaan. Kun oikein kaivelemalla kaivelen mieleni sopukoita tämän itseruoskimisen tuoksinnassa, saattaa mieleeni välähtää pieni muisto siitä, miten istu-maahan-kaukojen opettelu oli jo varsin hyvällä mallilla ja koiran mielentila rauhallinen. Asiaa tarkemmin miettiessäni muistan kuitenkin, että viime treeneissä tästä rauhallisesta mielentilasta oli enää vain muisto jäljellä, kun koira hirveällä tohinalla syöksyi asennosta toiseen ja eteni minuun päin. Luoksetulon pysäytys onkin kai ainoa juttu, josta tällä hetkellä saan riivittyä edes jotakin ilon rippeitä. Pysähdys on (vajaalla matkalla) tosi napakka ja terävä, vaikka koira tulee todella lujaa. Jottei ohjaaja pääsisi liikaa ylpistymään onnistumisesta, pitää muistaa, ettei tätä liikettä pysty jätön ongelmien takia kokonaisuudessaan treenaamaan.

Nyt tekisi mieli luetella tähän kaikki osaamani kirosanat. Viiteen kertaan. Vaikka tiedän homman alkavan toimia jossakin vaiheessa, ottaa päähän silti niin mahdottomasti. Miksi minun piti mennä pilaamaan hyvä vire ja tekemisen meininki pitämällä joku P)(/&(/%%EDTFVGHBJK&/%€&/()IO tauko? Vaatii lukemattomia työtunteja päästä takaisin edes sille tasolle jolla olimme, saatika sitten pakollisen luokkanousun vuoksi avoimen luokan tasolle. Voi vihannes.

Sorsan aloitus

Päästiin kuin päästiinkin mukaan sorsan aloitukseen. Sain edellisenä päivänä sähköpostia, että koiran kanssa olisi mahdollista päästä harjoittelemaan ja ihan vaikka vain istumaan passissa. Tämähän sopi meille paremmin kuin hyvin. Riistan kanssa en Viirua halunnut päästää pelaamaan, koska viimeksi vuosi sitten riistalla tehty treeni päättyi koiran totaaliseen kuumenemiseen ja riistan rikkomiseen.

Iltasella kuuden maissa ilmestyimme paikalle, ja ensin Viiru sai juosta rannassa ja läheisellä pellolla vapaana. Se pysyi tosi kivasti lähellä eikä lähtenyt mihinkään hölmöilemään tai edes syönyt pellolta hevosen lantaa. Viirun mielestä houkutuskuvat olivat vähän turhan panttina vedessä, sillä se kävi ampujien hekottaessa mahaansa pidellen hakemassa minulle kaksi muovisorsaa käteen.

IMG_0547

 

Pian otimmekin paikkamme kaislikosta rannassa ja istuimme. Makasimme. Istuimme. Makasimme. Viiru oli koko ajan ihan hiljaa ja asiallisesti; se ei temponut sorsien tai ampumisen perään. Kuitenkin ”omien” ampuessa se oli tarkkaavaisena ja tuijotti aseen piippua. Mutta ei vinkunut tai tehnyt mitään muuta kuin istui/makasi. Olen niin onnellinen ja ylpeä pienestä keltaisesta! <3 Ampujatkin olivat varsin ihastuneita Viiruun ja kehuivat miten se voikin olla noin rauhallinen.

IMG_0543IMG_0546IMG_0544

 

Saimme kotiin tuomisiksi kaksi nokikanaa, sillä kukaan ampujista ei niitä halunnut itselleen. Päästin Viirun haistelemaan lämmintä riistaa ja aluksi se olikin vähän varovainen. Kotona laitoin linnut pakkaseen, jotta jossain sopivassa välissä päästään taas treenaamaan riistalla.

Viikonlopun treenirykäys

Viikonlopuksi matkasimme taas mökille. Ideana oli päästä treenaamaan mahdollisimman paljon (ei se laatu vaan se määrä, eikun..). Teksti on kirjoitettu treenipäiväkirjan pohjalta ja on aikamoista siansaksaa. Janne jaksaa kerta toisensa jälkeen moittia, ettei treenisuunnitelmistani tai -kertomuksista saa mitään tolkkua ja lyhentelen lauseita miten sattuu. :D

Lauantaina treeni alkoi hakuruudun täytöllä, minkä ajan Viiru odotti sisällä.

Hakuruutu. Alue oli metsän ja pellon rajassa, syvyyssuunnassa n. 80 metriä pitkä (kauimmainen dami siis siellä) ja kapeampi kuin yleensä. Pellon reunassa ojan pohjalla oli yksi dami, muut oli piilotettu heinikkoon/risukkoon hajustamalla maata vähän. Matka alueelle kulki osittain pellon reunassa ja osittain metsässä. Vaikka V taittoi matkan hihnassa, onnistui se rykäisemään itsensä irti kesken matkan (hyvä minä, hyvä kerrassaan!) ja teki pienen juoksulenkin. Janne meni alueelle ampumaan pari kertaa, minkä jälkeen tulin Viirun kanssa perässä. Näin jälkikäteen ajateltuna oikein viisasta kuumentaa laukauksilla jo muutenkin kuumana käyvää ja vinkuvaa koiraa.. Maasto oli tiheää, joten en nähnyt juurikaan Viirun työskentelyä. Janne kuitenkin seisoi alueella ja sanoi Viirun käyttäneen nenää hyvin. Ensimmäinen palautus oli karmea, sillä koiralla ei ollut aikomustakaan palauttaa vaan se lähti syvemmälle ruutuun. Sain sen pillillä kuitenkin lähemmäs ja lopulta luokse. Rauhoittelin koiraa vähän aikaa ennen uudelleen lähettämistä. Kolmen damin jälkeen Janne ränkätti sorsapillillä ruudun loppupäässä, jotta koiralla riittäisi intoa. Yhteensä viisi damia haetutin koiralla, vaikka intoa olisi toden totta riittänyt vielä. Lähdettiin yhdessä kävelemään ruutuun ja Viiru sai aika nopeasti kauimmaisesta lintudamista hajun ja toi sen. Aluksi ote oli huono, mutta koira itse korjasi hienosti otetta.

Markkeerauksia pellolla. Janne ampui ja heitti damin harvaan ja suht lyhyeen heinikkoon, mutta Viiru markkeerasi liian eteen – ja matkakin oli kyllä liian pitkä, yli 50m. Viiru heitti vapaalle haulle ja käskin Jannen ottaa damin ylös. En ollut saada Viirua pois, sillä se sinnikkäästi perkasi aluetta. Tehtiin uusi heitto samaan kohtaan huomattavasti lyhemmällä matkalla (20m?). Viiru markkeerasi nyt hyvin ja sai damin ylös, mutta palautus oli kamala. Ensin koira kaarsi aika kauas (vaikkakin minuun päin koko ajan), minkä jälkeen se unohtui haistelemaan peuran jätöksiä damin pudotessa suusta. Siirryttiin hieman eri paikkaan ja pidempään heinään, jossa koira teki paremmin. Pari kertaa seurautin koiraa heitolle päin ja Viiru seurasi ihan ok. Siltikään ei näitä markkeerauksia kovin hyviksi voi kehua.

Markkeerauksia metsässä. Koira varasti yhteen paukkuun, muuten se istui kivasti paikallaan ja seuruussa malttoi kävellä vieressä eikä edistänyt. Markkeerasi paremmin kuin pellolla. Pari kertaa meni vapaalle haulle, jolloin dami otettiin ylös. Yritettiin muutama kakkonen, vaikka ei todella olisi pitänyt. Matkaa oli alle 30 metriä. Joka kerralla koira haki ensimmäisenä viimeksi heitetyn ja toinen tuntui unohtuvan, vaikka koira oikeaan paikkaan lähtikin. Loppuun tehtiin yksi ykkönen, jonka koira markkeerasi ja sai ylös tosi hyvin.

Viiru sai eri tehtävien välillä olla vapaana. Kautta koko treenin palautukset olivat aika väkinäisiä. Vaati välittömän pillityksen ylösoton jälkeen, jotta koira lähti heti palauttamaan. Kokeilin muutaman kerran odottaa hetken pillittämisen kanssa, mutta koira olisi lähtenyt heti kaartamaan palautusta. Kuunteli kuitenkin tosi kivasti pilliä dami suussa, mikä on tosi huippu juttu! Lisäksi kirjoitin treenivihkoon itselleni ison huomautuksen: Älä treenaa kakkosia enempää ennen kuin ykköset on oikeasti kunnossa!

 

Sunnuntaina ajelimme vähän kauemmas metsään treenaamaan. Viiru sai taas olla vähän aikaa vapaana ennen treeniä sekä tehtävien välissä.

Markkeerauksia metsässä. Maasto oli sammaleista ja hoidettua, ei kovin tiheää puustoa. Tehtiin perusmarkkeerauksia 30-50m matkalla, välillä ampumista ja välillä seuraamista. Taas meinasi ensimmäisen palautuksen hölmöillä ja kierrellä, mutta kröhähdys riitti ja koira palautti. Paikkaa hieman vaihdellen tehtiin alle 10 heittoa.

Sivusuuntien alkeita. Samassa maastossa kuin markkeeraukset, etsittiin vain aukeampi paikka. Osan matkaa meni pieni poluntapainen. Ensimmäisellä kerralla vein koiran kanssa damit kummallekin sivulle ja laitoin koiran istumaan keskelle. Matkaa dameille oli keskeltä varmaan kymmenisen metriä.  Palautuksen jälkeen laitoin koiran istumaan takaisin keskelle ja vein damin paikoilleen koiran katsoessa. Haetutin aina ensimmäisenä viedyn damin. Kaikki lähetykset tein ihan läheltä koiraa, arviolta 2-5 metrin päästä vähän vaihdellen. Viimeisellä kerralla vein yhdessä koiran kanssa vielä koiran taakse yhden damin ja sen jälkeen vasemmalle. Yritin lähettää koiraa eteen (/taakse), mutta viimeksi vasemmalle viety dami painoi liikaa. Sain Viirun kuitenkin älähdettyä takaisin (!) ja palautettua keskelle. Lähetin ihan koiran läheltä ja sain sen lähtemään eteen, vaikka hieman se empikin. Lopuksi otettiin vasen dami, jota empi myöskin ja lähti vasta toisella käskyllä.

Markkeerauksia matalalla ja harvalla pellolla. Ensimmäiseen ahnehdin taas liian pitkän matkan (40m) eikä koira löytänyt vaan jäi vapaalla haulla pyörimään. Pyysin pois ja lyhennettiin matkaa max. 30 metriin. Markkeerasi alueen ok, mutta jäi usein pyörimään jopa ihan damin päälle. Käytti kyllä nenää, mutta jostain syystä damin ylös saamisessa kesti turhan kauan. Pari kertaa otettiin heitto laukauksen kanssa ja pari kertaa ilman.

 

Viikonloppu maalaismaisemissa

Vietimme viikonlopun kepon mummun lapsuudenkodissa Punkalaitumella koirien kanssa. Lähtö taas venyi ja olimme paikan päällä vasta yhdentoista jälkeen illalla, joten painuimme nukkumaan aika lailla saman tien.

viikonloppu-maalla-18

 

Aamulla koirat pääsivät pihalle juoksentelemaan ja leikkimään. Aluksi kaikki meni hyvin ja Viiru oli kuulolla, mutta pian tapahtui taas se asia, joka sai otsasuoneni pullistumaan ja silmäni näkemään punaista: Viiru karkasi taas naapuriin, samaan paikkaan jonne on ennenkin painellut. Koira juoksenteli ympäriinsä, pyöri jossain sontaläjässä ja mussutti ties mitä eikä todellakaan antanut kiinni. Hetken metsästämisen jälkeen saimme Viirun saarrettua ja Janne nappasi sen hihnaan. Kiikutin koiran remmi kireällä sanaakaan sanomatta takaisin ja pesin paskat siitä kylmällä kaivovedellä. Ja näin Viiru oli sinetöinyt kohtalonsa olla liinan päässä koko viikonlopun.

Hetken aikaa Viiru oli kiinni saunamökin seinässä saamatta huomiota, mutta pian päästin sen juoksentelemaan liina perässään. En usko, että liina (7m muistaakseni) koiran menoa juurikaan haittasi, yhtä lailla se telmi ja juoksi pitkin pihaa – erotuksena vain se, ettei koira lähtenyt karkuteille. Mikäli ensimmäinen käskyni ei mennyt perille, sain liinasta välittömästi muistutettua että maa kutsuu Viirua, Viiru vastatkoon. Hyvinhän se vastasikin loppu ajan ja kaikilla oli kivaa. :)

viikonloppu-maalla-1viikonloppu-maalla-2viikonloppu-maalla-4viikonloppu-maalla-5viikonloppu-maalla-6viikonloppu-maalla-7viikonloppu-maalla-8viikonloppu-maalla-9viikonloppu-maalla-11viikonloppu-maalla-12viikonloppu-maalla-16viikonloppu-maalla-17

 

Minulla oli tietysti mukana damiliivi, starttari, sorsapilli ja kaikki mahdollinen harrastusväline (tämä jos jokin on kalustovehtaajan ja välineurheilijan unelmaharrastus), sillä olin suunnitellut treenaavani pellolla. Kaupunkilaisminäni ei tietysti ollut ajatellut, että pelto saattaisi olla aika korkeassa heinässä. Tapaus karkaamisen jälkeen mietin, että noinkohan on järkevää treenata samana päivänä. Kaikki minua yhtään tuntevat tietävät, että tottahan toki treenattiin. Niinpä päädyimme lopulta treenaamaan nurmikolla talon pihapiirissä, mikä varmaan oli ihan hyvä vaihtoehto. Sekä minä että Viiru tarvitsemme paljon onnistumisia helpoissa ja pelkistetyissä olosuhteissa, jolloin koira saa rutiinia oikein tekemiseen ja minä luottoa koiraan. Myös treenien ajan Viirulla oli liina perässään, sillä en todellakaan luottanut ettei se hölmöilisi jotain tyhmää. Viikonlopun aikana teimme kolme treeniä: lauantaina, sunnuntaiaamuna sekä sunnuntaina illemmalla. Kaikki treenit olivat suht samanlaisia ja treenasimme samoja juttuja.

Koska nykyään olen vastuuntuntoinen harrastaja, suunnittelin treenit etukäteen ja kirjoitin asiat paperille, jonka iskin Jannelle käteen. Ohjelmassa oli 1- ja 2-markkeerauksia aika lyhyellä matkalla ruohikolle niin, että koira näki damit. Pari kertaa otettiin heitto heinikkoon ja kyllä huomasi, että koira etsi niin näöllä kuin vain voi. Ei kuitenkaan lähdetty muualle treenaamaan, koska ideana oli pystyä ampumaan. Välillä seurautin koiraa hieman heitoille päin. Muutaman kerran heitto tuli marjapensaiden keskelle, jolloin koira ei pystynyt näkemään tarkkaa putoamispaikkaa.

viikonloppu-maalla-23viikonloppu-maalla-21

 

Kahdessa viimeisessä treenissä vein alussa samalle muistipaikalle damin ja treenin loppuun otin sen linjana, olisiko matka ollut 20m. Viimeisissä treeneissä koira meinasi juosta yli, mutta kuunteli lähihakupilliä (!) ja palasi alueelle käyttäen nenää (!) ja sai damin ylös.

Teimme myös pillipysäytyksiä ja siitä eteenlähetystä (tai taakselähetystä, miksi kukakin tätä kutsuu) niin, että koiran kanssa vein damin, jätin koiran muutaman metrin päähän damista ja itse menin kauemmas (koira siis damin ja minun välissä). Pysähdys ei vielä ole kovin nopea, joten pysäytin koiran melko lähelle itseäni. Ongelmaksi tässä muodostui se, että koira pysähtyi kyllä ja istui, mutta oli vinossa pää kääntyneenä jo damille päin, joten asento ei eteenlähetykselle ollut kovin ihanteellinen. Suoritusten edetessä koira kyllä paransi ja viimeisellä kerralla oli jo suht suorassa.

viikonloppu-maalla-20viikonloppu-maalla-24

viikonloppu-maalla-22

viikonloppu-maalla-25

viikonloppu-maalla-27

viikonloppu-maalla-28

 

Harjoitusvalikoimaan kuului myös malttiharjoittelu. Janne heitteli dameja ja ränkätti sorsapillillä, mutta koira ei saanut hakea yhtään. Malttia Viiru harjoitteli myös katsoen Iran treenejä. Jätin Viirun maaten ladon viereen ja toimin heittäjänä Iralle. Ollessamme Viirun lähellä, se malttoi nätisti olla hiljaa (!) paikallaan, ajoittain jopa rennosti pää maassa. Teimme hieman kauempana Viirusta Iralle heiton ja Jannen käskiessä Iraa hakemaan, ampaisi Viirukin paikaltaan. Sain sen pysäytettyä ja palautin paikalleen, minkä jälkeen toistimme saman Viirun pysyessä paikallaan. Loppuun vielä pari häiriöheittoa, jotka itse hain juosten ja hyppien, sillä halusin varmistaa että koira todella pysyy paikallaan.

Alun ikävyyksien jälkeen viikonloppu meni oikein kivasti ja olen tosi tyytyväinen Viirun tekemiseen, dami tuli jokaisella kerralla käteen! Hieman suu on edelleen levoton ja kanto-ote ajoittain aika huono, mutta sanoisin että parempaan ollaan menossa. Mikäli koira hirveästi mälväsi damia tai roikotti kulmasta, otin damin ja laitoin oikein takaisin koiran suuhun. Koira oli hyvin vähä-ääninen treenien aikana, mistä olen tosi iloinen. Mikäli se erehtyi hiljaisesti kitisemään, riitti minulta kielto ja koira hiljeli. Nyt vain odottelemaan viljan korjausta, jonka jälkeen pellollekin taas pääsee.

viikonloppu-maalla-14viikonloppu-maalla-19

 

PS. Haluan kiillottaa puhtoista kuvaa itsestäni toteamalla, että Koff-paita ei istu arvomaailmaani. Se on festariylijäämää järkkäritutultamme, ja päätyi koiranulkoulutus/mökkipaidaksi. :D