Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2013

Pi-piu, pi-piu, pi-piu…

Onpa tylsää, kun kirjoituksissa on enää harvakseltaan kuvia. Keskittymiseni treeneissä menee kuitenkin sataprosenttisesti sekä koiraan että omaan toimintaani, eikä Jannekaan ole juuri paikalle vaivautunut kuvia ottamaan (vink vink rakas keponi).

Viiru teki viime viikolla tosi kivan alokasluokan laajuisen hakuruudun. Ruudussa oli kuusi damia ja haetutin koiralla neljä, vaikka intoa olisi vielä riittänyt. Lähetys sekä palautus olivat ojan yli. Koiran työskentelyä ei juurikaan nähnyt, sillä puita oli juuri sopivasti edessä. Alue oli osittain metsässä, osittain lettorannassa. Ranta kaareutui lopussa pieneksi niemeksi, jossa oli yksi dami. Eräällä lähetyksellä Viiru jäi lähelle seisoskelemaan ja haistelemaan tuulta, kunnes sai hajun damista ja painoin suoraan niemeen. Hieno luppa! Nyt se saa jäädä vähäksi aikaa ansaitulle hakutauolle, sillä se on tehnyt viime aikoina niin paljon niin hyvää hakua.

Viime viikon loppupuolella sekä tällä viikolla aiheena on ollut lähihaku sekä linja. Treenien alkuun olemme tehneet 3-4 pallon lähihakuharjoituksen tutulla kaavalla: koira istumaan keskelle, hajustetaan maata sen ympäriltä ja lähetetään. Tänään Viiru katseli hajustamista noin viidenkymmenen metrin päästä, josta sitten seurautin sen lähetyspaikkaan pallojen keskelle. Tänään käytössä oli kaksi kanipalloa sekä tennispallo. Yllätys että koira etsi kanit ensin. Viimeisenä se otti tennispallon ylös mutta tuhmana koirana lähti etsimään lisää kanipalloja! Sitten vain pillitin ja kyllähän koira pallon lopulta toi. Kanipallojen kanssa myöskin suu kävi enemmän ja luovutukset oli rumia, joten taisi olla aika ihania karvatollukoita.

Parissa viime treeneissä olemme lisäksi tehneet damilinjaa. Ensimmäisellä kerralla maastona oli havumetsä-hakkuualue. Matkat olivat lyhyitä, ensimmäiselle damille ainoastaan kymmenisen metriä ja toiselle toinen moinen. M jäi seisomaan taakse, jolloin pääsi puuttumaan mikäli koira yrittäisi edetä suoraan taaimmaiselle. M vei kauimmaisen damin, minä koiran kanssa ensimmäisen ja seurautin koiran takaisin lähetykseen. Kivasti se lähihakupillillä jäi ensimmäiselle damille, mutta olisi samalla reissulla mieluusti hakenut sen toisenkin. Maarit astui koiran tielle ja minä pillitin, ja sain koiran aika pian palauttamaan. Tämän jälkeen uusi lähetys kauimmaiselle damille. Vahvistin ”eteen”-käskyä ensimmäisen damin hajujen kohdalla, mutta ei Viirulla kyllä ollut aikomustakaan hidastaa siinä. Tehtiin sama juttu uudelleen, ja nyt Viiru palautti ensimmäisen jo paljon nopeammin eikä haikaillut vielä kauimmaista.

Tänään teimme myöskin sekä lähihaku-pallo-treenin että damilinjan. Tällä kertaa aloitimme kahdella damilla ensimmäisen kierroksen, jonka jälkeen teimme kaksi kierrosta kolmella damilla. Tämä treeni tehtiin metsäautotiellä ja matkaa kauimmaiselle damille oli 40m. Kahden damin linjassa palautti hienosti heti eikä haikaillut kauimmaista, mutta kolmen damin kanssa olisi tahtonut juosta suoraan keskimmäiselle. Sain koiran pillittämällä ja Maaritin blokkauksella takaisin ja palauttamaan. Päivä oli tuulinen ja M huomautti, että lähipillitykseni kuului viimeiselle damille todella huonosti. Tähän pitää kiinnittää oikeasti huomiota ja puhaltaa ihan antaumuksella siihen vekottimeen! Saman treenin yhteydessä harjoittelimme vähän seuraamista. Tänään Viirun seuraaminen hihnassa oli aika kamalaa ja se painoi kädelle jatkuvasti. Se myös paineistui pysähtymiseni yhteydessä antamaani istumispilliin. Nyt otan vähäksi aikaa taas sanallisen käskyn mukaan ja välillä odotan koiran itse istuvan pysähtyessäni(minkä se kyllä osaa).

Muutama päivä sitten kävin itsekseni suolammen reunalla treenaamassa yllätys yllätys eteenlähetystä. Tein ensin koiran kanssa vajaan tunnin mittaisen lenkin ja laitoin sen autoon vähäksi aikaa. Otin sen siitä seuraamiseen hihnassa ja vähän ennen reenipaikkaa vapaana seuraamaan. Ensin tein lähihakutreenin ja sen jälkeen linjaa. Ensimmäisen damin vein koiran kanssa ja seurautin vapaana lähetyspaikkaan. Pidensin matkaa kaksi kertaa noin viisi metriä per kerta. Kun koira oli palauttanut, jätin sen istumaan, vein damin, palasin ja seurautin vähän kauemmas. Tein vastaavaa kolmessa eri paikassa, yhdessä kohdassa koira joutui ylittämään polun ja risukkoa. Viimeisessä paikassa matka oli pisin ja koiran huomaamatta jätin paikkaan yhteensä kolme damia. Ensimmäisellä lähetyksellä se meni suoraan ja sai heti damin ylös. Toisella se eteni vähän matkaa mutta kääntyi kyselemään neuvoa, jolloin lähetin sen ”taakse”. Hienosti se lähti vauhdilla ja pysähtyi lähihakupillillä haistelemaan.

Edelleen eteen meno on Viirulla aika lapsen kengissä eikä sillä ole tarpeeksi itseluottamusta. Vielä ei olla lähelläkään sitä, että ”eteen”-käskyn kuullessaan koira painaisi täysillä eteenpäin kunnes toisin käsketään. Hyvä alku tässä kuitenkin on. :)

Pelko

Kävin viime viikolla koirienkin kanssa harrastaneen henkisen valmentajan luennolla. Muutaman tunnin istunto käsitteli melko pintapuoleisesti harrastamista ja kilpailemista koiran/hevosen kanssa painottuen siihen, että ihmisen henkisestä potentiaalista saadaan mahdollisimman paljon irti.

Minulla on kovin epävarma kuva omasta itsestäni – etenkin koiranohjaajana. Kuitenkaan epävarmuus ja epäonnistumisen pelko ei rajoitu ainoastaan tähän harrastukseen, vaan se vaikuttaa koko elämääni. Olen aina ollut ujo ja arka, esiintymistä olen jännittänyt enemmän kuin kuolemaa. Alakoulusta lähtien jätin esitelmiä pitämättä, vaikka se tarkoittikin numeroiden huononemista. Kun joskus esitelmä oli pakko pitää, jännitin ja elin ahdistuksessa päiviä etukäteen. Ennen suoritusta ja yleisön eteen menoa tärisin, ääneni vapisi, sydän hakkasi, silmissä näkyi valkoista enkä muistanut sanoja. Kukaan ei koskaan nauranut minulle, mutta silti olisin enemmin mennyt ruoskittavaksi. Yläasteella ja lukiossa otin itseäni niskasta kiinni ja pidin esitelmät väkisin. Vielä tähän päivään mennessä asia ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, vaikka monet lohduttelivat asian helpottuvan ajan myötä ja kokemusten karttuessa. Tänä päivänä olen todella astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä käyn Viirun kanssa useissa eri ohjatuissa treeneissä joissa ajoittain muut seuraavat vain meitä ja kaikki huomio on suunnattuna vain minuun ja koiraani.

Edelleen tunnen samoja tuntemuksia kuin kymmenen vuotta sitten koulunpenkissä ja tunnen oman pääni pilaavan tämän(kin) jutun. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut selville, mikä tässä kaikessa oikeastaan mättää. Vaikka toisaalta koen, että minulla on hyvä itseluottamus eikä toisten mielipiteet merkitse minulle juurikaan, onko asia todella näin? Pohjimmiltani olen henkeen ja vereen perfektionisti. Vihaan epäonnistumista, vihaan keskinkertaisuutta, vihaan olla hyvä. Haluan olla paras. Oikeastaan missään elämän alueella ei näin kuitenkaan ole, vaan olen kuulunut ja kuulun siihen ihan hyvään keskikastiin. Koskaan minulle ei ole ollut tärkeää jakaa onnistumistani, tärkein asia minulle on ollut tuntea onnistuminen sisälläni.

Treenaan Viirun kanssa esimerkiksi tokoa paljon kaksin. Turha kai edes todeta, että silloin koira toimii hyvin, miltei täydellisesti. Tähän väliin ei kuitenkaan ole oikeutettua vetää ”kyllä se kotona osaa”-korttia ja vedota koiran häiriöherkkyyteen. Syvällä sisimmässäni tiedän, ettei Viiru oikeasti ole niin häiriöherkkä kuin itselleni tapaan uskotella. Minä olen meistä se häiriöherkkä. Minun vuokseni mielentilaani kuin avointa kirjaa lukeva koira ei tee samalla intensiteetillä ja taidolla ryhmätreeneissä kuin kaksin treenatessamme.

Luennolla kouluttaja käsitteli muun muassa uskomuksia; ennakkokäsityksia ja sääntöjä siitä, miten asiat ovat, mikä on itselle mahdollista ja sallittua. Hän sai sen kuulostamaan äärettömän helpolta. Kumoa sisäisen äänesi negatiivinen puhe ja korvaa se positiivisella ajattelulla. Keskity haluttuun asiaan pelättyjen sijasta, sillä aivot eivät ymmärrä kieltomuotoa ”älä jännitä” vaan kuulevat ainoastaan sanan ”jännitä”. Sen sijaan tulisi mieleen saada lukittua ajatus ”olen itsevarma”. Olen yrittänyt ja yrittänyt, ajatellut asiaa järjellä ja nauranut sekä itkenyt ongelmalleni pääni sisällä – tuloksetta. Olen suuttunut ja vihannut itseäni tämän asian takia niin useaan otteeseen. Siellä se tuntuu istuvan niin synnynnäisesti, että minulla ei ole keinoa karkottaa sitä millään. Vaikka itse tilanteessa yritän soveltaa niitä lukemattomia ohjeita, joita terapeutit ja ties ketkä ovat minulle neuvoneet, en ole siinä onnistunut. Olen kuitenkin aina halunnut päästä tästä eroon ja tehnyt tuhottomasti työtä sen eteen. Jos mahdollista, asia on mennyt ainoastaan huonompaan suuntaan.

Höllää vähän ja laske rimaa vähän alemmas, voisi joku sanoa. Kunpa se olisikin niin helppoa. Näennäisesti voin lakata yrittämästä niin paljon ja tyytyä vähempään, mutta pääni sisällä en koskaan. Tämä saattaa olla yksi luonteeni vahvuuksista, mutta eittämättä se on ehdoton ykkönen kaikista heikkouksista. Liiallinen täydellisyydentavoittelu ja halu korostaa itselleni omaa osaamistani kosahtaa ainoastaan omaan nilkkaan ja vesittää edes sen alkeellisimman onnistumisen.

Miksi en anna itseni olla rento ja rauhallinen? Miksi haikailen täydellisyyttä? Miksi lamaannun muista ihmisistä?

 

Reeniä reeniä

En ole viime aikoina meidän treeneistä juuri muistanut kertoilla, joten tässä tulee aimo pläjäys siitä, mitä olemme viime viikkoina treenanneet.

TOKO

Paikkamakuuta olemme harjoitelleet lähes jokaisessa treenissä. Namit etutassujen lähettyvillä tuntuvat toimivan, sillä koira pysyy hyvin paikallaan eikä haistele maata. Se on pysynyt myös hienosti hiljaa yhtä pientä ulahdusta lukuun ottamatta joka kerralla. Etäisyyttä en ole ryhmätreeneissä ottanut viittä metriä enempää, kaksin treenatessa matka on ollut hieman pidempi.

Paljon olemme harjoitelleet myös seuraamista ja eritoten käännöksiä oikealle. Olen tehnyt seuruuta suht. reippaassa tahdissa ja se tuntuu olevan ihan toimiva juttu. Käännöksessä otan koiraan katsekontaktin ja toistan käskyn, mikä on myöskin osoittautunut hedelmälliseksi tavaksi. Koira tekee käännökset huomattavasti tiiviimmin ja reippaammin kuin aikaisemmin. Välillä Viiru yrittää liikkeen alussa tarjota tosi huonoa seuraamista, edistää ja seilata. Olen ottanut tähän linjan, että torun koiraa ja aloitetaan liike alusta.

Paljon pään vaivaa aiheuttanut seisominen alkaa olla inasen parempi. Olen jonkun verran treenannut terävää pysähtymistä ja palkannut saman tien, mutta pääpaino on ollut seisomisen kestossa. Olen sekä seuraamisen yhteydessä että ns. vapaana käskenyt koiran seisomaan ja jäänyt itse muutaman askeleen päähän. Olen myös liikkunut parin metrin säteellä koirasta ja lopulta palannut palkkaamaan. Mikäli koira on edes nostanut tassuaan, olen mennyt sen luokse, torunut ja toistanut käskyn. Etäisyyttä en ole koiraan ottanut, koska haluan että sille ihan oikeasti menee nyt kaaliin ettei niitä koipia siirrellä yhtään mihinkään käskyn jälkeen.

Istu-maahan -kaukot ovat myöskin treenikirjossa jatkuvasti. Istumisen liikerata on alkanut valjeta koiralle ainakin hieman ja metrin-parin matkalla se tekee liikkeen jo ihan kivasti. Maahanmenossa se edelleen syöksyy niin hirveää vauhtia, että etenee samalla hieman. Tätä vaihtoa ei olla tehty kovin pitkältä matkalta enkä näe siihen aihettakaan ennen kuin koira tekee liikkeen oikein. Seisomasta maahanmenoa ollaan jumppailtu ihan läheltä muutamia kertoja. Viiru nousee muuten ihan puhtaasti, mutta se nostaa toista etutassuaan joka ikinen kerta. Vaikka koira laskee jalkansa tasan samaan paikkaan, pitää tässäkin olla vain tarkka eikä palkata koipien noususta.

Viiru jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla puukapulaa purren. Noutoa olemme treenanneet sekä metallilla että puulla. Metallin kanssa suu ei käy oikeastaan lainkaan ja sivulle tulokin on rauhallisempi, kun taas puukapulan kanssa mälvääminen alkaa pari metriä ennen minua ja perusasento saattaa jäädä vinoon selkäni taakse. Ollaankin tehty paljon ihan puukapulan pitoharjoituksia. Kun koira on rauhassa eikä pure kapulaan, otan sen pois ja palkkaan tai vastaavasti pudotan namin koiran nenän eteen ja vapautan siihen, jolloin se saa pudottaa kapulan. Mikäli kapulan mälvääminen äityy oikein pahaksi, olen ottanut kapulan pois ja torunut koiraa. Muutaman kerran teimme ihan vauhtinoutoa, jolloin palkkasin koiran heittämällä ison namin taakseni ja kapula sai pudota. Tässä ei esiintynyt mielestäni lainkaan mälväämistä.

Oikeastaan aina Viiru on perusasennosta maahanmenossa jäänyt vähän vinoon. Tätä olemme harjoitelleet jokusia kertoja niin, että palkkaan korostetusti vasemmalta jolloin koiran on pakko suoristautua ja vähän venyttää minusta pois päin. Jo parin toiston jälkeen asento on ollut paljon parempi, joten näitä(kin) täytyy sisällyttää treeneihin aina silloin tällöin.

Kaksissa viime treeneissä tehtiin muutamat liikkeestä maahanmenot. Pari seuraamisen yhteydessä ja pari niin, että itse peruutin ja siitä käskin koiran maahan. Mielestäni meni ihan ok eikä hivuttautunut perääni, mutta pitää varmaan tämäkin liike jossakin vaiheessa ottaa syyniin ettei tule myöhemmin ikäviä yllätyksiä.

Kaikissa treeneissä olen hinkannut jonkin verran perusasentoa. Viime kerralla treenattiin TAMSK:on hallissa pitkästä aikaa ja Viiru oli tästä oikein ekstra-täpinöissään. Se ei ihan hirveästi keskittynyt miten koipensa asetteli, joten välillä perusasennoissa koiran takajalat harottivat sammakkotyylillä minne sattui. Vaikka paikka oli hyvä, meinasin tikahtua nauruun istumatyylistä. Sakotetaankohan kokeessa sammakkoistumisesta? ;) Olen yrittänyt saada perusasentoon tarkkuutta niin, että olen siirtynyt koiran viereltä vain hieman pois/hieman eri kulmaan, jolloin sen on tajuttava ettei pa. ole vähän sinne päin vaan sen on oltava juuri tietyllä paikalla.

Kautta jokaisen treenin mukana kulkee istuminen ja siihen jättö. Olen mustavalkoisesti palannut moittimaan koiraa joka ikinen kerta, jos se edes nostaa tassuaan. Samaa olemme tehneet ruokinnan yhteydessä niin, että jätän Viirun istumaan ja käyn laskemassa kipon lattialle sekä palaan koiran viereen vapauttamaan sen. Janne on vahtinut Viirua ja sanonut mikäli se liikuttaa jalkojaan, jolloin minun ei ole tarvinnut kävellä rapukävelyä tuijottaen koiran koipia. Tässäkin ollaan menty ehkä pienen pieni askel eteen päin, ja toivottavasti sama kehitys jatkuu treenien jatkuessa.

 

NOME

Yhtenä teemana tällä hetkellä on hakuruudun laajentaminen. Nyt koira tekee maksimissaan 80-100m syvyistä ruutua ihan ok ja menee perälle asti. Se käyttää kivasti nenää eikä juokse päämäärättömästi ruudussa. Se perkaa alue kerrallaan eikä jää kiinni jo tuotujen damien paikkoihin. Olemme tehneet hakua myöskin erilaisissa paikoissa: metsässä, heinikossa, kosteikkoalueella ja jopa pellolla. Viirulla ei onneksi tunnu olevan ongelmaa työskennellä märässä ja upottavassa maastossa. Olemme yrittäneet keskittyä siihen, että koiran hakuinto ei laskisi vaan se jaksaisi samalla innolla tuoda ruudusta kuusi damia. Treeneissä se on hakenut 3-6 damia joka kerta, pääpaino on ollut suuremmalla määrällä.

Linjaa Viirun kanssa on tehty pellolla sekä metsässä. Pelto on Viirulle vielä aika haastava, koska siinä ei ole mitään kiintopisteitä. Eräs viikonloppu tahkosin linjaa pellolla ja lopputulema oli, että koira paineistui liikaa eikä enää lähtenyt linjalle. Metsässä matkaa on saatu 20-30 metriä, mutta koira paineistuu silti helposti. Paikan olen pitänyt samana, mutta lähetystä venyttänyt taaksepäin. Välillä olen käyttänyt ihan kunnolla vartaloapua ja heilauttanut kättäni lähetyksessä, jotta koira uskaltaisi lähteä paremmin. Ensimmäisen damin olen vienyt koiran kanssa, muut on joko viety koiran palauttaessa tai heti aluksi laitettu alueelle useampia dameja. Viimeisin tapa on siitä huono, että Viiru yrittää edelleen vaihtaa jos näkee muita dameja. Tässä tarvittaisiin useampi avustaja mukaan, eikä se ainakaan toistaiseksi ole ollut mahdollista.

Lähihakua ollaan päästy vasta aloittelemaan. Linjan yhteydessä olen toki pillitystä käyttänyt, mutta pelkkää lähihakutreeniä ei olla tehty. Koira istuu keskellä ja sen nähden hajustan maata noin metrin säteellä siitä ja piilotan muutaman pallon. Palaan koiran eteen ja aloitan pillityksen sekä käsimerkin sekä välillä sanallisesti kehun. Koiran palauttaessa vien sen samaan paikkaan kuin aluksi ja lähetän aina siitä. Mikäli koira lähtee liian kauas, lopetan pillityksen ja tarvittaessa kutsun ja vien aloituspaikkaan takaisin. Myönnettäköön, että jouduin tätä Viirulle vähän haastavammassa tehtävässä käyttämään eilisessä treenissä. Olin itsekseni suolammella treenaamassa ja jouduin siis itse heittämään markkeeraukset. Onnistuin veden sijaan kiskaisemaan damin ihan väärään paikkaan rannalle ruohotuppoon ojan toiselle puolelle. En itse päässyt damia sieltä hakemaan, joten oli pakko laittaa koira hakemaan vaikkei sekään kunnolla nähnyt heittoa. Lähetin hae-käskyllä, mutta Viiru jäi pyörimään vähän liikaa oikealle. Pysäytin, näytin kädellä vasemmalle ja hetken päästä annoin lähihakupillityksen sekä käsimerkin. Nenä painui maahan ja hetken päästä koira lähti palauttamaan! Ilmeisesti oppi on mennyt perille, sillä koira teki juuri kuten sitä ohjeistin. Ei ollut kaukana etten vollottanut ilosta ja liikutuksesta, niin onnellinen olin. :)

Markkeerauksia on paukutettu sekä pellolle että metsään. Alue hajustetaan joka kerta ja dami heitetään samaan kohtaan, lähetyspaikka vain muuttuu. Matkaa on sekä pellolla että metsässä saatu kasvatettua noin 40-50 metriin, kunhan samaan kohtaan ensin tekee lyhyemmällä matkalla markkeerauksen. Välillä olen edelleen seuruuttanut koiraa heiton jälkeen vähän matkaa ja vasta sen jälkeen lähettänyt.

Pari kertaa olemme treenanneet markkeerauksia ojaan tai sen yli. Ensimmäisellä yliheitolla Viiru lähti etsimään parempaa paikkaa palauttaa, mutta jälkimmäisillä kerroilla tuli samasta paikasta takaisin mistä oli mennytkin. Edelleen ongelmana on damin pudottaminen ja ravistaminen. Pari kertaa sain damin käteen, kun koiran tullessa maalle pillitin ja astuin pari askelta taakse päin.

Viirulle on tehty myös markkeerauksia veteen. Se menee veteen sekä lettorannasta että kallioisesta rannasta hyvin eikä arastele. Vedestä palauttaessa menen itse ihan rantaan vastaan ja sanon pidä-käskyn sekä otan damin koiralta mahdollisimman nopeasti ettei se ehdi pudottaa. Vasta kun koira ravistaa ja olen yhdistänyt siihen käskyn, kehun sitä ja pyydän sivulle.

Viirun ruokinta

MUSH-postauksen sekä siihen tulleen postaustoiveen (!) innoittamana päätin kartoittaa Viirun ruokintahistoriaa. Kovin värikäs se historia ei kuitenkaan ole, sillä Viirulla ei ole koskaan ollut nappulan sopivuudessa mitään ongelmia.

Kasvattaja syötti pentueelle 1st Choicen kanapohjaista medium&large breeds penturuokaa. Koska sopivuudessa ei ollut ongelmia, syötin tätä nappulaa Viirulle hieman vajaa vuoden ikäiseksi. Noudatin säkin kyljessä olevaa ohjetta kuin pyhää kirjaa, koska en tiennyt koiran ruokinnasta edes sitä vähää mitä nyt. Viirua moitittiinkin alle vuosikkaana eläinlääkärissä jopa liian pulleaksi, mikä on huvittavaa kun koiraa tarkastelee nyt. Kylkiluut koiralla ovat aina vähintään tuntuneet ja ylimääräistä nahkaa ollut aina, joten sikäli olen eläinlääkärin kommentista eri mieltä. Hiljalleen opin onneksi ohjeen orjallisen noudattamisen sijaan seuraamaan koiraa ja muuttamaan annostusta sen mukaan. Lisäksi koiran ollessa pieni tein muutaman annoksen Yrjölän puuroa nappulan ohelle. Syötin nappulan mukana koiralle myös raejuustoa ja piimää.

koirapuistossa-002kisailua pellolla (3)

Yo. kuvissa Viiru 5kk sekä 8kk. Liian lihava?

 

Kun siirtyminen aikuisruokaan tuli ajankohtaiseksi, suunnittelin siirtyväni saman merkin aikuiselle koiralle tarkoitettuun nappulaan. Poistuin kaupasta kuitenkin Boosterin Basic -säkki mukanani, sillä se yksinkertaisesti oli samaa ruokaa hieman halvemmalla hinnalla. Syötin tätä sekä saman merkin Power-ruokaa Viirulle useamman säkillisen edelleen ilman mitään ongelmia. Merkinvaihdon jälkeen otin ruokintaan mukaan raa’an jauhelihan. Aikuisena Viirun ruokintarytmi on ollut kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Jauhelihan olen antanut aina illalla nappulan kanssa.

niihaman_ryhmanayttely-5hiljaiseloa

Yo. kuvissa Viiru 11kk sekä 1v 5kk

 

Tämän hetkiseen ruokaan siirryimme suunnilleen vuosi sitten. Ensin ostin Jahti&Vahti kanariisiä, jota Viiru söi muistaakseni kaksi säkkiä. Päätin kuitenkin alkaa syöttää saman merkin Energia-ruokaa, koska Viiru on aikuisikänsä ollut aika laiha ja rimpula. Tällä hetkellä koira on syönyt useamman säkin tätä kyseistä ruokaa ja hyvin tuntuu porskuttavan. Lisäksi annan sille jauhelihaa pari kourallista iltaisin sekä piimää ja raejuustoa muistaessani. Perusruoan lisäksi koira saa koulutuksen, etenkin tokoilun, yhteydessä joko Natural menu -nappuloita, nakkeja, juustoa tai lihapullia tms. Satunnaisesti se saa DentaStix-tikkuja ja oikeita luita. Koskaan en ole tätä kuitenkaan ruokinnassa ottanut huomioon ja sen takia vähentänyt vastaavaa määrää esimerkiksi iltaruoasta.

SNJ_leiri-45paluu_arkeen-8tukkapolly-1jaalla_ja_toko-10

Yo. kuvissa Viiru 1,5v-2,5v. Välillä käytiin vähän liiankin laihan puolella. Joskaan V ei ihan noin anorektinen ollut kuin tuo yksi talvikuva antaa ymmärtää, kuva vääristää aika reippaasti.

 

Miksi sitten syötän nappulaa? Yksinkertaisesti siksi, koska se on äärettömän helppoa ja Viirun tämän hetkinen ruoka on todella halpaa (15kg säkki maksaa alle 30€). Olemme tänä kesänä reissanneet mökille lähes joka viikonloppu. On helppoa säilyttää mökillä nappulaa komerossa sen sijaan, että joka kerta kuljettaisi lihoja ym. mukana. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut luonnollisemmasta tavasta ruokkia koiraa. Nappulassahan on periaatteessa kaikki koiran tarvitsema samassa paketissa, joten pelkään etten osaisi yhdistää kaikkia eri ravintoaineita oikeassa suhteessa ja näin koiralle tulisi puutostiloja.

Ruokinta toimii kuitenkin totta kai koiran ehdoilla. Mikäli Viiru osoittaisi jotakin allergian merkkejä tai korvat alkaisivat töhniä, ottaisin asian välittömästi syyniin ja alkaisin miettiä vaihtoehtoja.

EDIT: On hämärän peitossa, vaikuttiko talven aikana kehittynyt syöpä kevättalven laihtumiseen. Pohdimme tätä useaan otteeseen tokokouluttajamme kanssa, kun Viiru tänä keväänä oli aikamoinen kukkakeppi. Mielestäni nyt leikkauksen jälkeen koira on alkanut taas näyttää terveemmältä, vaikka ruokinta on pysynyt samana.