Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2013

Kun harrastaminen ei ole enää mielekästä

Olen pannut merkille, että jo jonkin aikaa Viirun käytös on ollut erilaista. Se ei ole tullut ensimmäisellä pillityksellä luokse, vaan jäänyt korviaan luimistaen haistelemaan hajut loppuun ja tullut kun se itse haluaa. Tokossa tekeminen ei ole ollut intensiivistä, vaan koira on laamaillut ja haistellut omiaan. Kutsuessani koiraa nimeltä kotona, hallissa tai metsässä eläin ei välillä korvaansa lotkauta enkä tunnu saavan siihen mitään kontaktia.

Tapaus tämä päivä, johon kaikki sitten kulminoitui… Tein ensin koirien kanssa reilun puolen tunnin mittaisen metsälenkin. Laitoin pupsit autoon ja kävin damiliivin kanssa kävelemässä metsässä ja hajustamassa paikkoja jättämättä sinne kuitenkaan dameja. Otin Viirun autosta ja kävelimme metsään. Matka kesti tuhottoman kauan, koska Viiru veti ja sinkoili hihnassa ihan koko ajan. Se huusi taukoamatta koko ajan. Jonkun matkaa sain sitä seurautettua ilman hihnaa, mutta kurkkulaulanta jatkui silti. Koira istui vierelläni ilman hihnaa lyhyen markkeerauksen ajan suht hiljaa, mutta lähtiessäni seurauttamaan koiraa damille päin, lähti se lapasesta. Dami saatiin onneksi ylös, mutta sen jälkeen olikin helvetti irti. Koira ei tullut luokse ikuisuudelta tuntuneeseen aikaan, vaan juoksi joka ikisen hajun useita kertoja selkä kaarella läpi. Kun se omasta mielestään oli juoksennellut tarpeeksi, tuli se lähelleni ja sain sen käskyllä viereen.

Eilen Maaritin kanssa treenatessa pohdimme vähän Viirun luonnetta. Monet tokokouluttajat ovat sanoneet, että irtoaminen tulee olemaan koiralle vaikeaa sillä Viiru on niin minun perääni – esimerkiksi jätöissä (luoksetulo ja paikkamakuu) se kitisee. Viiru ei kuitenkaan karatessaan tule minun luokseni ja luoksetulokin on ajoittain työn ja tuskan takana. Kun eilen selostin asiaa Maaritille ääneen, kolahti se tajuntaani ja ymmärsin miten asia ihan oikeasti on. Viiru ei todellakaan ole minun perääni eikä kitise sen vuoksi, se kitisee koska joutuu jäämään minun tahdostani eikä omastaan. Viirulle ei tuota mitään ongelmia irrota ja lähteä pois luotani, sille tuottaa ongelmia jos se tapahtuu minun tahdostani.

Tiedostan, että en tule Viirun kanssa pääsemään missään lajissa kovin pitkälle. Vaikka Viiru onkin pentuna koulutettu väärin ja osaamattomasti, olen tehnyt sen kanssa niin paljon töitä ns. oikealla tavalla, että pelkästään tästä ei ole kyse. Kovin itsenäinen koira ei yksinkertaisesti ole hyvä harrastuskoira. Totta kai rakastan Viirua ja se on todella tärkeä minulle, mutta haluaisin myös pystyä harrastamaan koiran kanssa. Vaikka koira ei ole minulle harrastamisen ja pärjäämisen välikappale, tuntuu turhauttavalta vuodesta toiseen käydä valmennuksissa ”turhaan”. Se tuntuu pahalta.

Harrastamisen pitäisi olla kivaa, mutta viime aikoina se ei ole ollut sitä. Kaikki tuntuu pyörivän sen ympärillä, että keksin keinoja innostaa koiraa tekemään kanssani. Keksin keinoja miellyttää koiraa, jotta se haluaisi miellyttää minua. Tulimme Maaritin kanssa siihen tulokseen, että kaikki harrastaminen laitetaan joksikin aikaa täysin jäihin.

Epätoivo

Tänään kävimme pyörähtämässä TAMSK:on pitämässä möllitokossa. Yritin ilmoittautua avoimeen luokkaan, mutta – luojan kiitos – se oli täynnä ja päätin mennä alokkaaseen.

Luoksepäästävyys 10, mutta koirasta näkee miten sitä ahdistaa jos joku tulee lääppimään työnteon aikana. Viiru karkasi paikkamakuusta perääni, kun olin päässyt arviolta viisi askelta pois päin. Halliin astuttuamme koira unohti mikä on perusasento, se mongersi vieressä vinossa milloin minnekin. Seuraaminen oli väkinäistä ja koiraa sai ajatuksen voimalla yrittää vetää perässään. Kontakti pysyi, paikka vähän sahasi ja minun mieleeni seuraaminen oli aika löysää ja koira liian takana. Koko hommassa ei ollut mitään intensiteettiä, koira näytti siltä että sitä kidutetaan ja laamaili perässä. Hihnassa seuruusta 9, irti 9,5. Mutta se tunne mikä seuraamisesta jäi itselleni..

Liikkeestä maahanmeno 9, Viiru kitisi minun jatkaessani matkaa. Luoksetulosta jostain käsittämättömästä syystä 10, vaikka koira huusi jätössä kuin sumutorvi. Suoran perusasennon se sentään osasi tehdä. Liikkeestä seisominen oli taas jotain ihan luokatonta, sillä koira hiippaili perään ja vielä kääntyessäni takaisin päin se oli valunut eteenpäin! 8 saimme arvosanaksi, mutta kokeessa olisi saattanut olla kutosen luokkaa. Hypyn koira nollasi, koska tuli hypyn jälkeen esteen viereen ja istui.

Ja sitten ne liikkeiden välit, voi hyvä kirosana sentään. Koira haahuili, tuijotti viereisen kehän tapahtumia, karkasi kerran omille teilleen.. Liikkeitä oli tuskaa aloittaa, kun koira haaveili kaikkea aivan muuta. Kuulemma ihan kivaa yhteistyötä, mutta omasta mielestäni tästä suorituksesta oli yhteistyö kaukana. En saanut koiraan mitään yhteyttä eikä se tehnyt kanssani töitä.

Näen taas punaista ja päässä humisee. En ihme kyllä jännittänyt tätä koetta, olin aika normaali ja käskytin koiraa samalla lailla kuin ennenkin. En tiedä mikä koiraa nyt noin mahdottomasti ahdisti ja sai sen perseilemään. Olen treenannut sen kanssa järkevästi, tehnyt erilaisia treenejä enkä vetänyt treenaamista yli. Pistää taas kysymään, että mikä järki tässä kaikessa onkaan.

Kokeenomainen treeni

Lauantaina meillä oli ohjelmassa harjoituskoe/kokeenomainen treeni ja sen jälkeen tokotoimikunnan kokous.

Teimme avoimen luokan kokeen, mutta jätin muutamat liikkeet ihan suosiolla pois, koska ne ovat niin keskeneräisiä. Tekemättä jäi paikkamakuu, luoksetulo sekä hyppy.

Homma alkoi seuraamisella 9,5: mielestäni Viiru teki tosi kivasti ja piti kontaktin koko ajan. Käännökset ovat parantuneet hurjasti viimeisen kuukauden aikana. Huomautettavaa oli siinä, että Viiru hieman seilaa sivullani eikä pidä etäisyyttä ihan vakiona koko aikaa. Seuraavana liikkeenä teimme liikkeestä maahanmenon 7,5: minä jäädyin taas varmistelemaan koiraa ja hidastin tajuamattani käskyn antaessani. Viiru oli myös vähän levoton ja kitisi pari kertaa.

Näiden kahden liikkeen jälkeen olisi ollut luoksetulo, mutta jätettyäni sen pois seuraavana oli liikkeestä seisominen. Siirtymä oli aika pitkä ja Viiru jäi tuijottamaan kentän laidalla vapaana haahuillutta vanhaa lapukka urosta. Omistaja-pappa koirineen möllöttää kentän lähettyvillä aina, kun siellä treenaa joku. Koira ei ole koskaan kiinni ja välillä se haahuilee kentälläkin. :D Kuten ehkä arvata saattaa, tuijottelun (jota en saanut katkaistua) seurauksena Viiru karkasi kentän laidalle. Sain onneksi nopeasti Viirun pannasta kiinni, sillä molemmat koirat alkoivat aika kärkkäästi rähjätä toisilleen. Vein Viirun pannasta ”kuristaen” kentän laidalle katsomaan yhden koirakon suoritusta ja aloitimme koko treenin alusta.

Seuraaminen oli edelleen 9,5 arvoinen. Liikkeestä maahanmeno 10: petrasin itse enkä hidastanut vauhtiani, mutta myös Viiru petrasi eikä kitissyt. Maahanmeno oli ollut nopea ja puhdas. Liikkeestä seisominen 7: esiin tulivat samat vanhat ongelmat, eli koira teputti muutaman pienen askeleen perääni. Palatessani se kuitenkin pysyi hyvin paikallaan häntä heiluen, joten jotain edistystä on tapahtunut. Nouto 8,5: Viiru teki vinon perusasennon sekä lähelläni vähän pureskeli kapulaa. Positiivista kuitenkin on, että pureskelu oli paljon vähäisempää kuin yleensä.

Kaukot 10: mielestäni hyvät, ei mitään sanomista. Olen todennut, että kaukojen treenaamisessa Viiru ei kestä montaa toistoa. Parina edellisenä päivänä teinkin vain yhdet vaihdot per asento, mikä näytti tuottavan tulosta. Hinkkaamisella koira turhautuu ja alkaa oikoa. Lopuksi teimme vielä hypyn, vaikka alunperin minun piti jättää se pois. Pisteitä siitä ei otettu, koska liike on ihan levällään vielä. Viiru kaartaa edelleen oikealle, joten nyt kokeilin muutaman kerran lähettää vasemmalta. Nyt koira pysyi esteen takana eikä nollannut tulemalla esteen sivulle, joten ehkä hetken aikaa lähetän näin. Viiru jää myös tosi lähelle estettä, joten etäisyyttä pitää alkaa treenata pallolla.

Alun kömmähdyksen jälkeen palkkasin Viirua siirtymisissä muutamaan kertaan. Täytyy muistaa pitää namia oikeassa kädessä ja palkata sillä, koska muuten Viiru haistelee vasenta kättäni ja tietää milloin namia on tulossa ja milloin ei (=milloin voi perseillä). Olen myös tyytyväinen, että kykenin karkaamisen jälkeen nollaamaan tilanteen ja aloittamaan alusta. Pieni kriisipalaveri Talan Jaanan kanssa tepsi, koska ensin ajattelin kantaa koiran niskavilloista autoon ja lopettaa koko homman.

 

NOME-rintamalla päätettiin jatkaa Viirun malttitreeniä vielä pidempään. Seuraaminen on laskenut kuin lehmän häntä ja ääntä riittää edelleen.

Alla muutama kuva viikonlopun metsälenkiltä.

syksy-8syksy-7syksy-6syksy-3syksy-1syksy-5

 

Korvaton koira

Aloitimme eilen uudessa tokoryhmässä TAMSK:on alo/avokurssilla, joka kestää koko talvikauden.

Ensimmäisellä tunnilla teimme alkuun pari pätkää seuraamista sekä täyskäännöksiä. Olin positiivisesti yllättynyt, kun Viiru teki sekä seuraamiset että käännökset tosi nätisti ja tiiviisti. Saimme ohjaajalta kehuja tosi hyvästä tekemisestä, mikä osaltaan toi kyllä rentoutta lopputuntiin.

Tunnin pääaiheena oli seisominen sekä hyppy. Itse hyppyä ei kuitenkaan tehty, vaan koira jätettiin seisomaan hypyn eteen, kierrettiin itse toiselle puolelle sekä palattiin palkkaamaan edelleen seisova koira. Vaikka meidän kohdalla alokkaan hyppy ei enää olekaan ajankohtainen, on tämä silti Viirulle äärimmäisen hyvä harjoitus. Seisomisen yhteydessä esiintyvä teputtelu on vähentynyt huomattavasti, mutta koiralla silti siinä vielä paljon hankaluuksia. Koira ei enää lähde perääni, mutta tuppaa silti välillä siirtämään toista etujalkaansa paikallaan. Myös minun pitää tarkkailla omaa käytöstäni: jätän koiran arastellen ja varmistellen, samoin palaan koiran viereen varmistellen. Koira ihan oikeasti osaa eikä todellakaan tarvitse mitään varmistelua – päinvastoin, minun varmistellessani koira menee epävarmaksi ja alkaa liikkua hermostuneesti.

Seisomista harjoittelimme myös ilman estettä. Välillä jätin Viirun liikkeestä seisomaan, välillä naamatusten. Lähdin poispäin koirasta ja kaartelin sen edessä. Palasin välillä palkkaamaan ja vahvistin käskyä.Viiru alkaa selvästi ymmärtää seisomisen idean oikeasti, sillä muutaman kerran se seisahtui salamana jalat kummallisessa hara-asennossa. Olen kuitenkin moittinut aina jos koira liikuttaa koipiaan, joten näissä kummallisissakin asennoissa pitää vain seistä. Olin todella tyytyväinen, kun koira pysähtyi niin täpäkästi ja pysyi paikoillaan liikuttamatta jalkojaan. Vielä en viitsi Viirun seistessä kierrellä kovin pitkälle sen taakse varsinkaan sokealle puolelle (jota kautta tietysti kokeessa pitää kiertää..), koska se on koiralle selvästi vielä liian vaikeaa. V kääntää päätä niin paljon, että etukroppakin liikkuu ja näin etujalat ottavat pienen sivuaskeleen. Toisaalta en tästä ole koiralle kovin vihainen, sillä sillehän on yksisilmäisenä fyysinen mahdottomuus nähdä minut ja kääntää sokeaa puolta minuun päin.

Tänään aamulla teimme ensimmäistä kertaa hyppyä ja siitä istumista. Viiru kaartaa joka kerralla oikealle ja istuu todella vinoon esteeseen nähden, jolloin takaisin hypyssä saattaa tulla ongelmia. Päädyin nyt kokeilemaan jonkin aikaa lähettämistä hieman vinosti, jolloin koira hyppää hieman enemmän vasemmalle. Menen myös itse esteen lähelle ja palkkaan heti oikeasta paikasta.

Koska vähintään yhden liikkeen on aina aiheutettava harmaita hiuksia, on se liike tällä hetkellä avo-kaukojen maahanmeno. Istumisen Viiru osaa jo ihan kivasti koematkalta, mutta maahanmeno.. Koira ei keskity takapäänsä käyttöön ollenkaan, vaan aivan liikkeen lopussa korjaa takajalkojensa asentoa ja työntyy hieman eteenpäin. Muuten maahanmeno on nätti ja nopea, mutta viimeisellä sekunnilla koira korjaa väärin ÄH! Pitää miettiä jos kokeilisi niin, että Janne ihan rehellisesti pitää koiran takajaloista kiinni jolloin se ei pääse liikuttamaan niitä. Josko eläin tajuaisin keskittyä myös niihin kahteen koipeen siellä takapuolella.

NOME:n puolella keskitytään nyt ainakin pari viikkoa maltin harjoitteluun eli koiralle ei tule yhtäkään noutoa. Treenivalikoimaan kuuluu damien heittelyä koiran ympärille, seuraamista damien ohi, seuraamista ja damin heittoja koiran ohi sekä markkeerauksia niin että minä haen damit. Viirun päähän on selvästi kesän treenaamisen jäljiltä istunut ajatus, että kaikki damit ovat sen ja se saa noutaa kaiken. Treenien aluksi Viiru on kitisemällä yrittänyt protestoida moista vääryyttä, mutta on lopulta hiljentänyt pillinsä ja nöyrtynyt kohtaloonsa.

Ira alkaa vähitellen lopetella juoksuja, ja koirien välisessä käytöksessä on huomattavissa muutoksia. Leikki ei jokaisella kerralla olekaan enää pentumaista hösellystä, vaan välillä molemmat ovat häntiään myöten karvat pystyssä. Viirun suurinta huvia on ollut ahdistaa Ira nurkkaan, leikillään murista sille ja painaa maahan. Nyt Ira välillä jopa nousee pystyyn ja laittaa Viirulle karvat pystyssä vastaan. Viiru on myös muutaman kerran ärähtänyt Iralle, kun se on tullut kotona kylkeen kiehnäämään. Tähän asti Viiru on vanhemman oikeudella ollut johtaja, mutta aika näyttää miten koirien suhde muodostuu niiden ollessa aikuisia. Viiru on kuitenkin pohjimmiltaan niin nössö, etten usko sen ryhtyvän suurempiin valtataistoihin. Vaikka toisaalta yllättihän koira minut talvellakin rähisemällä muutamaan kertaan ihan kunnolla Manta-tollerin kanssa.

Saattaa johtua joko maltin treenaamisesta tai koirien suhdekiemuroista, että Viiru on vapaana metsässä ollessaan ollut taas vähän… narttu. Välillä se tulee hajulta salamana takaisin kuultuaan pillin, mutta eilen mieleni olisi tehnyt taas tehdä koirasta rukkaset. Se ei tottele luoksetulopilliä, vaan vetää korvat luimuun ja jatkaa haisteluaan. Tuntuu ettei tämän koiran kanssa ole olemassa neutraalia päivää, vaan se joko yllättää täydellisesti saaden minut onnen kyyneliin tai vastaavasti sikailee minkä ehtii ja minä itken tuskasta.

Korvaton koira-1