Avainsana-arkisto: linja

18. ja 19. NOME-treenit

18. NOME-treenit ma 28.4. hakuruutu

Ensin tehtiin lenkki Maaritin ja koirien kanssa. Itse treenin aiheena oli hakuruutu kaislikkoalueella ja osaksi metsässä. Veimme alueelle yhteensä seitsemän damia, kaksi metsän puolelle ja muut upottavaan kaislikkoon (kaislikossa pystyi juoksemaan, ei tarvinnut uida). Siirtyminen paikalle oli aika levotonta, Viiru painoi aika paljon hihnassa mutta ei varsinaisesti vetänyt. Ihan lähetyspaikan takana metrin päässä oli lokin tms. maalliset jäännökset. Ensimmäisellä lähetyksellä Viiru jäi pyörimään, joten kutsuin takaisin (tuli!) ja lähetin uudelleen. Nyt se lähti syvemmälle ruutuun ja toi kauimmaisen damin. Koiran työskentelyvauhti ja -into pysyivät läpi koko tehtävän hyvinä ja tasaisina, se ei väsähtänyt missään vaiheessa. Se ei myöskään lopettanut etsimistä tai alkanut tehdä mitään muuta, vaikka viimeisillä kestikin kauemmin. Koira toi kuusi damia, jonka jälkeen heitin sille pallon palkaksi. Sekä Maarit että minä olimme molemmat hyvin tyytyväisiä Viirun tekemiseen. Koiraa ei haitannut yhtään, että Maarit oli Tytin kanssa 5-10 metriä meidän takana harjoittelemassa malttia.

 

19. NOME-treenit ke 30.4. markkeeraukset ja ohjaukset veteen

Taas käytettiin lupattimet ensin juoksemassa. Aiheena siis markkeeraukset sekä ohjaukset veteen ja erityisesti palautukset. Maarit oli Tytin kanssa heittämässä niemekkeeltä meidän vasemmalta puolelta, me olimme Viirun kanssa pienemmällä niemekkeellä. Matka oli pari-kolmekymmentä metriä. Ensin tehtiin normaali ykkönen, Viiru meni hyvin veteen ja lähti palauttamaan. Tuli edelliselle niemekkeellä rantaan, piti suussa eikä pudottanut, ui vielä pienen matkan ja ottaessani damia vastaan koira pudotti lähelläni. Itse rähmäsin vähän palautuksessa. Seuraava samalla lailla, mutta menin palautukseen kyykkyyn niin veden rajaan kuin pääsin ja sain damin käteen.

Seuraavaksi teimme niin, että samaan paikkaan tuli vielä yksi markkeeraus, jota palauttaessa heitettiin samaan paikkaan ohjausdami. Markkeerausdami ylös ok, kun olin rannassa vastassa. Lähetin koiran linjalle ja se meni hyvin veteen ja ui suoraan! Tämän jälkeen yksi markkeeraus maalle ja palautuksen aikana taas samaan paikkaan veteen ohjausdami. Viiru markkeerasi hyvin ja palautti. Lähetin linjalle ja meni hyvin eteen. Kerran vilkaisi nopeasti niemekkeessä seissyttä Maaritia ja Tyttiä, muttei ottanut niistä häiriötä.

Pari kertaa treenin aikana meinasi kitistä, mutta sain rauhoittelemalla hiljenemään. Kävi kyllä aika kuumana koko koira, sillä tärisi. Myös perusasentoihin siirtymisissä oli hieman hankaluuksia, koska joutuessani korjaamaan asentoa Viiru paineistui ja alkoi äännellä. Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tosi tyytyväinen treeniin, sillä Viiru oli lähes hiljaa, teki hyvät markkeeraukset ja meni hyvin linjaa vedessä sekä sain muutaman kerran hyvän luovutuksen. Itseäni tosin soimaan siitä yhdestä rähmäyksestä. Yritä nyt koiraa opettaa luovuttamaan kauniisti kun ohjaajallakaan ei pysy damit kädessä…

Pirkan Damit 2014

Viime lauantaina oltiin siis Viirun kanssa Pälkäneellä Rönnvikin Viinitilalla jokavuotisissa Pirkan Dameissa. Kyseessä on epävirallinen ja leikkimielinen kilpailu nuorille ja kokemattomille koirille, jossa suoritetaan haku, ohjaus sekä 2-markkeeraus dameilla.

Edellisenä päivänä saimme tietää lähtölistat ja olin Viirun kanssa yksilökisassa ensimmäisenä suoritusvuorossa. Se oli todella hyvä juttu, koska koiria ja katsojia ei ollut paikalla paljon eikä Viiru joutunut odottelemaan autossa tunti tolkulla. Otin sen mukaan vasta tuomareiden esittelyyn, vaikka sitäkään en jäänyt kuuntelemaan vaan kävelin jo suorituspaikalle päin. Koko homma oli yli puoli tuntia myöhässä ja esittelykin kesti vähintään ikuisuuden. Kävelin Viirun kanssa ja otin välillä kontaktia josta palkkasin. En jäänyt istuttamaan koiraa paikalleen, koska siitä se olisi alkanut vinkua heti.

Koe alkoi haulla. Maasto oli tosi tiheää ja peitteistä, koiran työskentelyä ei nähnyt juuri lainkaan. Oikeastaan lähetyksestä viiden metrin jälkeen ei ollut hajuakaan mitä koira ruudussa teki. Jostain puun välistä näin välillä vilauksen, että koiralla oli dami suussa mutta se ei lähtenyt heti palauttamaan. Pillillä se kyllä tuli saman tien luokse. Uskon että oikeastaan jokaisen ylösoton jälkeen koira haahuili vähän aikaa. Palautukset menivät muuten ok, mutta itse rähmin kerran damin maahan. Neljä kuudesta se siis toi kolmessa minuutissa, eli hieman huonommin kuin treeneissä. Olen silti enemmän kuin tyytyväinen, sillä koira ei hölmöillyt mitään ja oli kuitenkin koko ajan lapasessa ja tuli pillistä luokse.

Seuraavana oli damilinja, josta piti hakea sokkona kaksi damia, ensimmäinen lähempää ja toinen kauempaa samalta linjalta. Lähetyspaikalle siirryttäessä tuli laukaus, jonka jälkeen koiran sai lähettää. Seurautin Viirun varmuuden vuoksi hihnassa, koska emme ole juurikaan harjoitelleet laukauksia seuraamisen aikana. Seuruun aikana Viiru kitisi hieman, mutta lähetyspaikalle istuttuaan se oli hiljaa. Ensimmäinen ohjaus meni hyvin, koira laittoi pillistä nenän maahan ja sai damin heti ylös. Toisella se meni myös hyvin suoraan, mutta vahvistin ensimmäisen hajun kohdalla varmuuden vuoksi uudella käskyllä, vaikka ei koiran vauhti kyllä edes hidastunut. Toinen dami nousi myös nopeasti ja palautui hyvin.

2-markkeeraus oli jokusen metrin päässä ja lähetys ohjauksesta 90 asteen kulmassa. Seurautin  Viirun irti, ja seuraaminen oli vähän löysää ja Viiru haahuili. Perusasentoon ottaessa koira nurisi kerran. Heitot Viiru katsoi hiljaa, ennen toista heittoa toistin vielä istu-käskyn. Molemmat heitot koira markkeerasi tosi hyvin ja meni suoraan dameille, näissä ei ollut mitään ongelmaa. Tuomari kritisoi sitä, että käskytykseni oli liian äänekästä ja tokomaista. Metsästystilanteissa en voisi huutaa koiralle eteen tai viereen, vaan pieni kuiskaus pitäisi riittää. Nämä jutut menivät kyllä täysin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä ollut edes ainoa joka käytti suodatinta markkeerauksen ja ohjauksen arvostelleen tuomarin juttuja kuunnellessa.

OHJAUS: Suorittaa vaivattomasti molemmat, vinkuu. 18/20
MARKKEERAUS: Suorittaa helposti molemmat, siirtyminen + perusasento levotonta. 18/20
HAKU: Löytää 4/6. Tekee hyvää hakua, mutta palautukset voisi olla suoraviivaisempia. Metsästää dami suussa. 12/20
YHTEISTYÖ: Haku: Kohtalaisen hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa. 8/10 Ohjaus+markkeeraus: Erittäin hyvässä yhteistyössä, ohjaajan työskentely voisi olla eleettömämpää. 8/10 yht. 16/20
YHT. 64/80

Kokonaisuudessaan olen todella todella tyytyväinen Viirun ja minun suoritukseen. Tavoitteena oli, että koira pysyy hanskassa ja minä saan pidettyä oman pääni kasassa. Viiru ei hölmöillyt yhtään ja teki ihan oikeasti töitä ja minä pystyin olemaan suhtkoht normaali. Olen positiivisesti erittäin yllättynyt, että Viiru ei juurikaan äännellyt paria kitinää lukuunottamatta. Se petrasi tosi paljon, sillä välillä treeneissä se on äännellyt aika huomattavasti. Hyvä pieni keltainen! :)

16. ja 17. NOME-treenit

16. NOME hakuruutu

Ensin käytiin koirien (Viiru, Arttu, Torvi ja Paksu) kanssa puolen tunnin lenkillä metsässä. Vietiin damit alueelle ja Arttu+Torvi sai pyöriä siellä ja hakea dameja. Ensin vuorossa oli Paksu, joten Viiru odotteli autossa. Sitten otin sen hihnaan ja se sai ”vapaana” kulkea vähän matkaa, kunnes vähän ennen lähetyspaikkaa otin sen seuraamaan. Seuraaminen oli aika karseaa, joten jouduin muutaman kerran huomauttamaan. Sitten meni hermot ja huomautin oikein kunnolla, jolloin seuraaminenkin parantui. Viirua ei ruudussa juuri haitannut muiden koirien hajut eikä se mennyt niitä pitkin. Ensimmäisessä lähetyksessä se oli vähän levoton ja taisi kerran rutista, muut meni ok ja koira oli hiljaa. Kolmessa minuutissa  (2:50) koira toi viisi damia. Kerran se lähti hieman alueen ulkopuolelle (missä Torvi oli käynyt), mutta pillillä sain sen takaisin alueelle ja annoin uuden ”etsi”-käskyn.

 

17. NOME markkeeraus, ohjaus ja hakuruutu

Kenraaliharjoitus Dameihin. Ensimmäisenä markkeeraus, ensin heitto oikealle ja sitten vasemmalle. Viiru oli heitot ilman hihnaa, kitisi hieman muttei näyttänyt siltä että varastaisi. Ensin Viiru tietysti toi viimeksi heitetyn, sen markkeerasi hyvin ja palautti ok. Toisella se jäi vähän pyörimään liian eteen ja lopulta pyöri aika kaukana putoamispaikasta, mutta lopulta sai hajun ja otti damin ylös. Maarit sanoi, että ihan vapaaksi hauksi se ei kuitenkaan mennyt, joten varmasti jonkinlaiseksi markkeeraukseksi tulkittaisiin.

Siitä perään tehtiin ohjaus, johon siirtyminen oli kymmenisen metriä. Damit oli viety valmiiksi. Ampumisen olin kyykyssä koiran vieressä ja pidin kättä hieman sen edessä. Ajattelin, että mieluummin otan mahdollisesti varastavan koiran kiinni ja lähetän uudelleen kuin annan sen karata paukkuun. Kahdesta pahasta piti valita se pienempi paha, ja jatkoa ajatellen se mielestäni on tämä. Viiru kitisi hieman, mutta huomattavasti vähemmän kuin viime kerralla. Ensimmäiselle damille se hieman kaarsi vasemmalle, mutta koiran ollessa damin tasalla sai se pillillä damin ylös. Kauimmalle se meni suoraan yhdellä käskyllä ja siitä näki, että muisti mikä homman nimi on.

Hakualueelle oli vähän pidempi matka, muutama sata metriä. Ohjauksesta seurautin koiran pois ja vaihdoin sille pidemmän hihnan, jossa se sai matkan kulkea. Vaihdoin taas hieman ennen lähetystä hihnaa ja otin koiran seuruuseen. Seuraaminen oli paljon rennompaa ja parempaa, kun koira oli jo saanut tehdä vähän hommia. Kolmessa minuutissa (2:50) Viiru sai taas viisi damia ylös, joten hyvin tasaista työskentelyä se teki viime kertaan verrattuna. Samalla alueella oli taas Artun ja Torven hajuja, mutta nyt ne häiritsivät Viirua vielä vähemmän kuin edellisellä kerralla. Itse rähmäisin yhden palautuksen ja tiputin damin, muuten luovutukset olivat ihan hyviä.

13. 14. ja 15. NOME-treenit

Tällä viikolla Maaritin kanssa treeneissä oli aiheina eteenlähetys ja damilinja. Ohjatut tokotreenit jouduin flunssan takia jättämään väliin, mutta kunnolla dropattuna ulkoilutettiin silti dameja.

 

13. NOME damilinjaa motivoituna

Harjoitus tehtiin kangasmetsässä. Jätin Viirun istumaan ja lähdin viemään dameja, mutta Viirupa varasti ja lähti rallattamaan. En saanut sitä heti pillillä luokse, vaan se kiersi muutaman kierroksen ennen luokse tuloa. Vein koiran niskasta uudestaan paikalleen ja lähdin viemään damit. Ensin kauimmainen n. 20 metrin päähän ja toinen n. 10 metrin päähän. Nyt koira pysyi paikallaan, vaikka vinkui aika lailla.

Ensin lähetys ensimmäiselle, hyvin kuunteli pilliä ja sai damin ylös. Maarit seisoi noin puolessa matkassa varmuuden vuoksi. Näin lyhyillä matkoilla pitää vain itse olla tarkkana, että ehtii pillittää tarpeeksi ajoissa. Viirukin on suht nopea koira, joten tuntuu että pillittää saa melkein heti sen lähdettyä liikkeelle. Myös kauimmainen löytyi, vaikka Viiru kaarsi hieman oikean kautta. Pillillä se kuitenkin löi nenänsä maahan ja sai damin ylös. Tällä välin Maarit laittoi samoille paikoille Viirun huomaamatta damit ja otettiin sama juttu uudelleen. Viiru yritti juosta suoraa kauimmaiselle damille, mutta pillillä ja Maaritin köhöhdyksellä se palasi hieman ja otti ensimmäisen. Toiselle se lähti vähän huonosti ja kaarsi, mutta sain muutamalla eteen-käskyllä sen oikeaan paikkaan. Maarit jätti samoille paikoille vielä yhdet damit muistiin ja vaihdoimme paikkaa.

Menimme vähän matkan päähän ja Maarit vei taas damit samoilla etäisyyksillä. Ensimmäinen hyvin ylös, toisella Viiru kaarsi palautuksessa hieman mutta tuli pillillä luokse. Maarit jätti taas Viirun huomamatta damit ja otettiin sama uudelleen. Nyt molemmat hyvin ylös ja palautus ok. Huomasimme, että lähes linjalla oli aivan tuore hirven läjä. Viiru haisteli pitkään koivikkoon ja yhdessä palautuksessa meinasi vähän kiertää sinne, joten ehkä hirven lymyilivät vähän matkan päässä pusikossa.

Palasimme ensimmäiselle paikalle ja otimme linjan muistina. Nyt Maarit ei ollut estämässä, mikäli Viiru olisi karannut suoraan ensimmäiselle, vaan seisoi takanani. Ensimmäinen ok, toisella möhlin itse. Lähetin koiran, kun se katsoi hieman linjalta pois päin, joten se lähti vinoon. Sain Viirun takaisin ja odotin vähän aikaa ennen kuin lähetin uudelleen. Nyt se meni suoraa linjaa ja varmistin vielä uudella käskyllä ensimmäisen hajun kohdalla.

Vaikka itse palautukset olivat ok, luovutuksissa oli parantamisen varaa. Koira kävi sen verran kuumana, että olisi mielellään roiskaissut damin suustaan. Sain damit kuitenkin nopealla toiminnalla joka kerta käteen.

 

14. NOME damilinjaa

Aluksi koirat saivat juoksennella pellolla vapaana, sitten laitoimme muut autoon ja teimme Maaritin kasvatille Paksulle treenin. Tämän jälkeen otin Viirun autosta ja menimme samalle paikalle kuin Paksun kanssa treenatessa, jolloin hajuja olisi jo hieman.

Teimme metsätien molemmin puolin metsään damilinjaa. Ensin niin, että koira näki damien viennin. Kuunteli hyvin pilliä ja sai damit ylös. Sitten otimme saman uudelleen, mutta ampumisen mukaan. Viiru kävi vähän kuumana, mutta en usko sen johtuneen niinkään ampumisesta. Odottamisen aikaisesta ääntelystä ja levottomuudesta huolimatta se teki itse tehtävän hyvin. Lähdin Viirun kanssa ja Maarit vei vielä yhdet damit samoille paikoille.

Vaihdoimme paikkaa tien toiselle puolelle vähän matkan päähän. Ensin koira näki damien viennin, toisella kierroksella damit vietiin palautuksen aikana. Ensimmäinen dami ok, jälkimmäisellä se lähti haahuilemaan johonkin ja kutsuin takaisin. Uudella lähetyksellä se kuitenkin eteni suoraa ja sai damin ylös.

Lopuksi otimme ns. sokkona damit ensimmäiseltä paikalta ampumisen kanssa. Viiru vinkui aika lailla, mutta sai silti damit ylös eikä yrittänyt vaihtaa.

 

15. NOME damilinjaa

Samalla kaavalla kuten viime kerralla, eli ensin koirat saivat juosta, sitten treenattiin Paksun kanssa ja lopuksi Viirun kanssa. Tällä kertaa jätettiin jo Paksun treenin aikana Viirulle damit edellisen kerran paikalle. Tehtiin ns. kokeenomainen suoritus, eli seurautin koiran tieltä lähetyspaikkaan, linjalle tuli ampuminen ja sen jälkeen lähetin koiran. Viiru vinkui taas vähän, mutta ei varastanut vaikka oli ilman hihnaa. Se teki tehtävän hyvin ja vauhdikkaasti, joten tällä kertaa emme tehneet muuta treeniä.

Maaritin kanssa puhuimme, että Dameissa teemme meidän tasoisen suorituksen. Vaikka ääntelystä vähennetään pisteitä, tilanne ja osaamistaso on tällä hetkellä tällainen eikä siitä muuksi muutu. Teen kuten treeneissä ja annan huutaa jos huutaa, tietysti yritän tilanteen sallimissa keinoissa sitä vähentää.

4. NOME-treenit, 4.&5. TOKO-treenit

Toissapäivänä teimme taas Viirun ja Iran kanssa tunnin lenkin alle ja laitoin koirat autoon. Vein samoille muistipaikoille ilman koiraa damit kuin aiemmissakin treeneissä. Aiheena samat, eli kaksi linjaa muistipaikoille ja pysäytystä sekä taakselähetystä.

Seurautin Viirun autolta hihnassa ihan varmuuden vuoksi, vaikka pikku hiljaa alkaa taas luotto pelata ettei se käskyn alta sinkoa mihinkään. Otin muistien lähellä hihnan pois ja seurautin vähän kauemmas, jossa tehtiin pysäytystä.

Tein samalla kaavalla melko lyhyellä matkalla kolme stoppia ja siitä taakselähetykset. Ensimmäisellä noudolla pysäytin koiran eteeni istumaan ja annoin pidä-käskyn, jolloin mitään hölmöilyjä ei päässyt tapahtumaan. Stopit ihan ok, kerran olin kuulevinani jotakin nurinaa. Loppuun otin vielä yhden suoran luoksetulon ja seuraamisen takaisin damille, jossa itse otin damin.

Seurautin Viirun muistien lähetyspaikalle ja lähetin ensimmäiselle. Lähti hyvin, meni suoraan yhdellä käskyllä koko matkan ja palautti hyvin. Toisella oli lähdössä vähän epäröintiä, joten kutsuin takaisin parin metrin jälkeen. Uudelleen lähettäessä meni hyvällä vauhdilla ja suoraan.

 

Myöhemmin samana päivänä olimme Hakametsässä, jonne oli kokoontunut muutama noutaja sekä yksi valkkari tokoilemaan. Ensin teimme itsenäisesti kontaktia, seuraamista, seisomista sekä muutaman luoksetulon stopin.

Tein kontaktia niin, että toinen koirakko käveli ympärillä ja lähellä joku vingutti lelulla. Viiru piti tosi hyvin kontaktin, ainoastaan pari kertaa tippui. Seuruuta teimme aluksi lyhyitä suoria pätkiä, sitten muutaman vähän pidemmän. Lopuksi parit käännökset sekä oikealle että vasemmalle. Yllättävän hyvät, joskin koira oli käännöksissä hieman väljä ja minä itse taas hidastin kulmissa hieman liikaa.

Välillä pidin taukoa ja pysähdyin juttelemaan muiden kanssa niin, että Viiru vain istui vieressäni. Se ei yrittänytkään lähteä höntyilemään mihinkään. Seisomista tein itse peruuttaen ja palkkailin pelkästään pysähtymisestä. Ei ehkä parasta Viirua. Tein vielä muutaman luoksetulon pysäytyksen lelupalkalla. Tässä ollaan menty hieman taakse päin ja minun pitää muistaa palkata  nopeammin, sillä kaksi kertaa koira lähes pysähtyi, mutta hiippaili pari pientä askelta. Voi tietysti olla, että luminen alusta oli hieman liukas vaikkei jäässä ollutkaan. Erittäin positiivista, että koira jäi paikalleen istumaa jätöissä eikä kitissyt lainkaan.

Lopuksi teimme lyhyen paikkamakuun omaan tahtiin. Viiru oli labradorin ja valkkarin välissä. Jättäessäni koiran, se nousi istumaan ja yritti näyttää mahdollisimman kuoliaaksi kylmettyneeltä. Kävin laittamassa sen uudelleen maahan ja menin jokusen metrin päähän. Noin puoli minuuttia meni ok, kunnes vieressä ollut valkoinen hyppäsi Viirun kimppuun. Pahalla se ei niskaan rynnistänyt, tuli vain katsomaan kaveria ja haki leikkimään. Urhoollisesti Viiru makasi paikallaan, mutta koiran yrittäessä kiivetä selkään nousi Viiru ylös. Sain sen kuitenkin käskyllä heti takaisin, leikitin vähän ja laitoin takaisin makaamaan. Loppu meni ok eikä Viiru vaikuttanut saaneen minkäänlaisia henkisiä traumoja.

 

Eilen olimme hallissa ohjatulla tokotunnilla, aiheina olivat seuraaminen, luoksetulon pysäytys sekä paikkamakuu. Aluksi innostin Viirua ja leikin sen kanssa, ja tehtiin itseksemme muutamat lyhyet seuraamiset. Kouluttajan kanssa teimme ensin kolme suoraa seuraamispätkää ja lähinnä minä olin viime viikosta kehittynyt paljon. :D Olin rennompi, kävelin reippaasti ja koira piti kontaktin sekä paikan koko ajan. Teimme lisäksi muutaman oikealle käännöksen. Saimme ohjeeksi tehdä kulman ensin loivempana sekä ihan erikseen treenata lelulla tai namilla nopeaa käännöstä oikealle niin, että äänitehosteen kera syöksähdän nopeasti ja vapautan heti kun koira kääntyy.

Pysäytystä tein niin, että heittelin koiralle nameja itsestäni pois päin ja näin sain etäisyyttä. Kun koiralla oli hyvä vauhti, pysäytin sen ja samalla hetkellä heitin palkan. Tässä pitää edelleen olla tarkkana, että palkkaan nyt jonkin aikaa samalla hetkellä käsimerkin kanssa. Viiru tarjosi useaan otteeseen vain ravia, mikä ei ole ollenkaan sen tapaista. Loppuun sain sen laukkaamaan ja viimeinen stoppi olikin ihan super, koira otti miltei pompun taakse pysähtyessä.

Lopuksi otimme paikkamakuun koirien naamat toiselle kentälle päin, jossa oli toinen tokotunti. Menin koirasta noin 20m päähän ja mielestäni Viiru oli koko ajan hiljaa eikä haistellut. Noin puolessa välissä se vaihtoi lonkalle sekä palatessani koiran taakse se kiertyi hieman liikaa ja pyllähti kunnolla lonkalleen. Muuten olen tosi tyytyväinen.