Viiru

TK1 Howi-Tazzun Jääprinzessa

Viiru, Virpe, Virbertta, Virveli, Viiru-Liina

sekalinjainen labradorinnoutaja
keltainen narttu
synt. 28.12.2010
isä:  Muistokas Ylkä
emä: Nallelaakson Valma
omistaja: Noora Allonen
kasvattaja: Tarja Ranta, Howi-Tazzun kennel

lonkat: B/A
kyynärät: 0/0
silmät: OK 4/2012, oikea silmä poistettu sidekalvoperäisen melanooman vuoksi 5/2013

Tuloksia:
TOKO: 3xALO1, TK1
NOU: NOU1
LTE: 215pist

» Viiru jalostustietojärjestelmässä

Miksi Viirusta tuli Viiru? Koiralle nimen keksiminen ei ollutkaan niin helppoa kuin alunperin kuvittelin. Koira kuitenkin kantaa nimeään koko elämänsä ja tätä nimeä on myös kehdattava huudella ulkona muiden ihmisten kuullen. Halusin että nimi on kaksitavuinen ja lyhyt, helppo sanoa. Olen myös sitä mieltä, että koiralla olisi mukava olla ns. koiran nimi eikä mikään perus Pekka tai Pirjo. Kävin äitini kanssa useat allakat ja nimipäiväkalenterit läpi, mutta perinteiset ihmisten nimet eivät tuntuneet asettuvan suuhun. Myöskään kirjastosta lainatusta koirien nimipäivä kirjasta ei ollut apua, sillä en koirastani halunnut Mustia tai Nekkua, enkä mitään liian kummallista Carlaa tai Mindiä. Eräänä iltana äitini soitti minulle ja sanoi, että sehän on viiru. Niin, että koira on Viiru. Isäni oli keksinyt nimen, sillä pienenä (ja edelleenkin) pidin kovasti Viiru ja Pesonen nimisistä kirjoista ja niitä onkin meillä kotona kokonainen arsenaali. Ja vaikka Viiru onkin kirjoissa kissa, sopii kissan nimi koiralle perheemme hieman vinksahtaneen huumorintajun vuoksi kuin nenä päähän. Tästä keroo myös se, että kissamme on nimeltään Pesonen…

Viirupää? Kyllä vain, kovapäinen pieni keltainen, jonka kanssa on harvoin päiviä, joina ei löisi päätään seinään. Ei ole kyse siitä, etteikö koira osaisi, sillä osaahan se. Omasta mielestään se osaa jopa niin hyvin, ettei sen tarvitse kuunnella ohjeita, vaan se saa itse keksiä paremman tavan toteuttaa tehtävä. Päätyessäni noutajaan, kriteereinä oli mm. mukava luonne ja helppo koulutettavuus. Ironinen hymy nousee väkisinkin huulille, kun nyt miettii millaisen koiran luulin saavani. Luulin saavani ehdoitta miellyttämisenhaluisen ja tottelevaisen koiran, sellaisen minä noutajia usein kaupitellaan. Jo pentuna Viirusta saattoi huomata sen omapäisyyden ja tietynlaisen itsenäisyyden. On ollut työn ja tuskan takana saada se vähitellen vastaamaan tottelevaista ja yhteistyöhaluista koiraa, kuten rotumääritelmässä kerrotaan. Ensimmäinen vuosi meni koiran juostessa karkuteillä, opettaessa sitä noutamaan esineitä – mitä se ei luonnostaan tehnyt -, taistellessa kova kovaa vasten. Näiden asioiden kanssa taistelemme edelleen, emme tosin enää ihan joka päivä.

Kirjoittaessani tätä Viiru on melkein 1,5-vuotias, ja on alkanut vähitellen tehdä töitä myös minulle, ei vain itselleen. Nyt koiran eläessä pahinta murrosikää olen kuitenkin hyvin onnellinen, etten saanutkaan suoraan oppikirjasta kopioitua koiraa. Olen äärimmäisen tyytyväinen saatuani koiran, josta saan itse kuoria rotumääritelmää vastaavan koiran. Koiran, jonka kanssa saan varmasti tätä tavoitetta työstää vielä monen monituista vuotta. Moni voisi kysyä miksi ihmeessä en haluaisi päästä siitä, mistä aita on matalin. Olen kaukaa viisas ja odotan, että seuraavan kanssa pääsen helpommalla. Minullakaan ei voi olla niin huono tuuri, että nalli napsahtaisi kahta kertaa peräkkäin ja saisin toisen yhtä luupäisen eläimen. Ja mikäli näin kävisikin, olen jo kerran kokenut niin paljon kantapään kautta ja kärsinyt melkein hermoromahduksen, että seuraava tuskin kirpaiseekaan. Entä olisinko koskaan tutustunut treeneissä niihin mahtaviin ihmisiin, jotka kanssani hakkasivat päätään seinään, mikäli Viiru olisi ollut se helpoin tapaus?

Nyt kun olemme vihdoin alkaneet tulla samaan lopputulokseen siitä, kumpi meistä onkaan johtaja, on koirasta alkanut kuoriutua varsin kelvollinen nuori labradori. Aivan muutaman kuukauden aikana se on kehittynyt huimasti ja alkanut oikeasti tehdä töitä. Kaikkien yllätykseksi suoritimme keväällä taipumuskokeen hyväksytysti ensimmäisellä yrittämällä ja aloimme treenata NOME:n alokasluokkaan. Kuitenkin edelleen haastavinta on saada koira kuuliaiseksi ja maltilliseksi, sillä sen perusluonne ei varmasti tule koskaan muuttumaan. Taipumuskokeen tuomarikin kutsui Viirua prinsessaksi, vaikkei ollut vielä kuullut koiran oikeaa nimeä Jääprinzessa. Huvitusta koko toimitsijaryhmässä herätti, kun kerroin ettei koira suostu nukkumaan häkissään (= Viirun omassa ”yksiössä”), kuten ei muuallakaan,  ilman patjaa ja tyynyjä..

Mitä se tekee? Ensimmäinen vuosi ja vähän toistakin meni taistellessa noutamisen kanssa. Tässä teinkin suurimmat virheeni ja osittain jopa pilasin koiran noudon. Itsepäisesti kuitenkin yritin saada Viirusta nome-koiraa, koska kaikki muutkin.. Nyt olen alkanut hieman antaa ylpeydelleni periksi. Ollaan treenattu tokoa ja meillä molemmilla on siellä kivaa! Nome-treeneistä olen monta kertaa lähtenyt itku kurkussa pois, mutta toko-treeneissä meillä on aina ollut hauskaa ja kotiin on saanut lähteä hymyssä suin. Pikkuhiljaa ollaan kotona rakennettu noutoa ihan uudelleen, ilman mitään pakkoa ja sen suurempia tavoitteita. Homma ottaa onnistuakseen jos ottaa. Ja jos ei ota, en koe todellista epäonnistumisen tuskaa.