Viirulla on pari viikkoa ollut valeraskauden oireita: se kaivaa ja kuopsuttaa petiään kovasti, yöllä menee sängyn alle nurkkaan ja kuopii sinne pesää, nisät ovat turvonneet, lelujakin V kanniskeli muutamana päivänä ja oli se yhtenä yönä ottanut lelun petiinsä yöksi, mitä ei koskaan muuten tee. Käytös on muutenkin ollut vähän akkamaista: kaikelle on tarvinnut puhahdella ja pörhähdellä sekä olla muutenkin kovin säikky. Tottakai minä yhden yön sitten melkeinpä kokonaan valvoin ja kehittelin jo kauhuskenaariot märkäkohdusta lähtien, että nyt koira kuolee.
Seuraavana päivänä kiikutinkin Viirun eläinlääkärille. Nisistä tuli puristamalla kirkasta eritettä, ei kuitenkaan maitoa. Ultrassa kohtua ei näkynyt, joten nestettä siellä ei ollut. Viiru kirjaimellisesti lauloi koko viisiminuuttisen, jonka se joutui tutkimuspöydällä selällään makaamaan. Rimpuillut se ei juurikaan, mutta koominen ujellus ja laulu raikasivat niin, ettei lääkäri meinannut naurultaan saada ultrattua. Ihan kuin koiraa oltaisiin vähintään lihoiksi pistetty.. Resepti saatiin varmuuden vuoksi, mikäli nisistä alkaa tulla maitoa. Muuten vain mennään kuten ollaan jo tehty eli lelut pois, ei taputella ja rapsutella nisistä eikä anneta koiran nuolla niitä. Vaikka lähdin lääkäristä toista sataa euroa köyhempänä, sain ainakin mielenrauhan.
Olen alkanut kallistua leikkauttamisen kannalle. Viirun ollessa pentu lupailin jo itselleni, että en leikkauta mikäli mitään vaivoja ei tule. Mutta mikäli tulee valeraskautta, märkäkohtua tai jotakin juoksuongelmaa, niin leikkauspöytä kutsuu. Varmuudella en Viirulla teetä pentuja, jo silmäkasvaimen ja luonteen/ominaisuuksien takia, joten mitään sellaista estettäkään ei ole.
Sunnuntaina oltiin nome/wt-kimppatreeneissä. Olen Jarmolle lupautunut vetämään pentujen/aloittelevien ryhmää kun olen paikalla tai jos en tee Viirun kanssa mitään. Huoh, on tässäkin oikein malliesimerkki ”näin koulutat toimivan noutajan” voi jösses. Kyllä sitä silti huomaa ainakin jo ajatusten tasolla vähän kehittyneensä tässä touhussa. Lähes jokainen näistä tulevaisuuden toivoista olisi vain kovasti halunnut tehdä koiran kanssa noutoa, vaikka koira a.) ei palauta b.) ei osaa pitää damia suussa tai ei välttämättä ota sitä ollenkaan c.) karkaa d.) ei tule luokse jnejneJNE. Mulla ei varmaan tämmöisenä tyttösenä ole sitten kovinkaan paljon auktoriteettia vai missähän mahtaa olla vika, kun suurin osa alta kulmain mutisi jotain ja nakkeli niskojaan. Aluksi haastattelin ohjaajia, että mitenkäs perustottelevaisuus; tuleeko koira luokse, osaako seurata, mites damin pitäminen tai paikalla pysyminen. Suurin osa kirkkain silmin väitti, että juujuu ollaan harjoiteltu ja koira hallitsee asiat, tehdään nyt niitä noutoja. Käskinpäs sitten jokaisen seurauttaa koiraansa pienen pätkän ja muiden koirien sillä välin istua paikallaan. Volaa, sirkus olikin valmis. Yksikään koira ei istunut paikallaan, vaan teki kaikkea omaansa koska joko a.) omistaja ei välittänyt mitä koira teki vaan katseli maailman variksia tai b.) omistaja oli vain remmin päässä koristeena eikä saanut hallittua tempovaa koiraansa. Mainitessani mm. sijaistoiminnoista sain kummallista mulkoilua osakseni. Seuraamisvuorossa oleva koira sinkoili minne sattuu, tempoi remmissä ja nenä vei minne tykkäsi, eli ihan seuraamisesta en tässä yhteydessä puhuisi. Eikä otettu kuuleviin korviinsa, kun yritin selittää noutajataluttimesta, ennakoinnista, lyhyellä pidettävästä hihnasta tai siitä että älkää nyt perkele sentään antako niiden koirien tempoa teitä seuraamisen aikana sinne viiden metrin päähän rivissä olevien koirien luo.
Hengitin pari kertaa syvään ja totesin, että jos nyt sitten niitä noutoja kun perustottelevaisuutta tai hallintaa ei suostuta harjoittelemaan, omatpahan ovat koiransa. Ja mitenköhän kävi sen paikallapysymisen tai luoksetulon kanssa? Käskin ohjaajien jättämään koirat istumaan paikalleen, viemään damin heinikkoon maksimissaan 10metrin päähän (yritin kyllä painottaa useaan kertaan, että ihan remmin mittakin olisi järkevä matka), tulemaan takaisin ja lähettämään koiran. Yksi kymmenestä koirasta pysyi paikallaan, kaksi kymmenestä palautti ohjaajalle damin ja muiden toiminta olikin sitten kaikkea karkaamisesta damin syömiseen. Vaan tapahtuipa useamman kerran niinkin, että koira vain säntäsi damin perään ja kysyttyäni muka tyhmänä että jaa sanoitko jonkun käskysanan, oli vastaus että ”en oo varma, yleensä sanon jotain etsi tai nouda tai sitten en mitään, vaihtelee että muistanko”. Ja sitten vielä ihmeteltiin, kun kentän reunassa ollut ryhmä teki ajoketjua, että eikö mekin voitas tehdä tollasta. No öö ei voida.
Siihen, etten täysin menettänyt järkeäni ja sännännyt hiuksia repien kotiin, oli osaa eräällä pienellä keltaisella. Viiru oli minulla vieressä, kun vedin ryhmää. Tämä oli sille hyvää treeniä. Yllättävän nätisti se istui eikä temponut lentävien esineiden perään tai kitissyt. Tein myös lopuksi vähän damin pitämistä, jota ollaan kotona harjoiteltu uuden ”get”-käskyn (tai suuhun sopivammin oikein tamperelaisesti ket) kanssa. Tällaisessa häiriössä, jossa kentän toisessa päässä lensi dameja ja oli muita koiria, Viiru pystyi pitämään damia ihan nätisti ilman pureskelua suussa. Tein pari pitoa ihan vierellä ja muutaman niin, että jätin koiran istumaan dami suussa ja itse kiertelin ja seisoskelin joidenkin metrien päässä. Viimeisellä kerralla pyysin koiran vielä luokse dami suussa. Aika hyvä, vaikka itse sanonkin.
Eilen tehtiin kevyt viiden tunnin ulkoilureissu. Käveltiin ensin urheilumajalle metsän reunaan, jossa tavattiin Satu sekä tollerit Masi ja Manta. Google mapsista katselin, että matka kotoa oli reilut 6km. Tämä oli siis pienelle keltaiselle remmissäkävelyharjoittelua. Metsässä koirat saivat juoksennella vapaana puolitoista tuntia, minkä jälkeen lähdin pururataa eri reittiä takaisin kotiin, matkaa en huomannut kurkkailla mutta aikaa meni puolisentoista tuntia. Siinä lenkkeilyn varjolla harjoiteltiin myös ihmisten sekä koirien ohittamista. Pyysin Viirun viereen ja nomeseuruutin sitä ohi, mikäli ihmisiä tuli vastaan tai meidän ohi. Matkalla vastaamme tuli myös yhteensä 8 koirakkoa, jotka kaikki V ohitti käskyn alla ilman hihnaa! :) Olen siitä niin super ylpeä. Ensimmäisen koiran ilmestyessä horisonttiin mietin kauan, teenkö virheen jos en ota Viirua kiinni. Päätin pelata riskillä ja luottaen siihen, että koira oli aiemmin jos juossut pahimmat pöllöilyt pois. Hienosti Viiru meni, vaikka varmuuden vuoksi vahvistin käskyä muutaman kerran. Ja taisi V tietää, että taskussa on niitä nakkeja.. Nälkä kasvoi syödessä ja ohitettiinkin sitten tällä tavalla kaikki vastaantulevat koirat. Pahin oli suunnilleen Viirun kokoinen valkoinen koira, joka rimpuili remmissä. Pienistä koirista V ei niin mahdottomasti välittänytkään, mutta omankokoinen olisi ilmeisesti ollut sopiva leikkikaveri. Hieman jännitti myös kahden täyttä huutoa haukkuvan ja höseltävän spanielin ohittaminen, mutta kovin hienosti sekin meni. Meillä oli mahdottoman kiva päivä, joka meinasi tyystin lässähtää noin 300m ennen kotiovea, kun astuin koirankakkaan. Kyllä hetken aikaa kiukutti niin vietävästi! Eikö niitä ulosteita voi kerätä pois, ei ole iso vaiva.
Labradorinnoutaja Viiru 