Lääkärissä

… johan sitä 4kk selvittiin ilman.

Viiru on parin kuukauden aikana pissannut satunnaisesti yöllä alleen. Ensimmäisen kerran jälkeen oli monen viikon tauko, mutta viime ja tällä viikolla on ollut päiviä, jolloin koira pissasi saman päivän aikana useamman kerran alleen. Liikkeessä en ole tiputtelua huomannut, ainoastaan koiran nukkuessa.

Tänään kävimme asian tiimoilta lääkärissä, sillä Viiru on selvästi vaikeana ja lutkuttaa märkää alapäätään. Eikä se toki mukavaa ole, että koiran petipaikat ovat koko ajan märkinä. Koiran rakko ultrattiin puhtaaksi ja samalla suoraan rakosta otettiin neulanäyte virtsasta, jotta virtsatulehdus voitiin sulkea pois. Mitään kasvustoa tai kiteitä ei näkynyt, joten jäljelle jäi syy jota olinkin jo epäillyt. Joillakin leikatuilla nartuilla saattaa ilmetä sinänsä harmitonta vaikkakin kiusallista virtsankarkailua virtsaputken sulkijalihaksen heikennyttyä sterilisaation (etenkin avoleikkauksella tehdyn) vuoksi. Vaivan hoitamatta jättäminen kasvattaa emätintulehduksen sekä virtsatietulehduksen riskiä huomattavasti. Yleensä vaiva tulee iäkkäämmille ja ylipainoisille koirille, mutta ei nuori ikä ja hyvä lihaskuntokaan mitään autuaaksi tekeviä asioita ole. Huonoa tuuria siis taas kerran.

Viiru sai lääkkeet loppu iäkseen. Klinikan henkilökunnan mukaan lääkkeiden pitäisi olla varsin hyvätehoisia, joten toivotaan että ongelma olisi tällä hoidettu.

 

P.S. Lääkärin puntari näytti 22,0kg. :)

Uusi takki ja XY

Männäviikolla kevennettiin rakkaan keposen rahapussia ostamalla molemmille koirille Back on Track loimet. Meidän tokotreenipaikassa oli kaikki ko. merkin tuotteet -20% alennuksella, joten pakkohan jotain oli kotiuttaa. Ensin otin vain yhden 52cm koon ja mallailin sitä vielä kotona molemmille koirille. Liikkeessä kokeillessa koko tuntui ihan hyvältä Viirulle, mutta kotona tarkemmassa syynissä se näytti kiristävän rinnasta inasen. Iralla ei Viirun tavoin ainakaan vielä ole kaulapussia (= tuhottomasti ylimääräistä nahkaa kaulassa helttana), joten sille loimi sopi hyvin. Ira saikin sen ja hain Viirulle myöhemmin 55cm kokoisen. Se on reilumpi, mutta istuu koiralle selvästi paremmin ja säädöt riittävät hyvin.

Tällä viikolla Viiru ja Ira ovat treffanneet Maaritin veljen tulevaa poliisikoiraa, belgian paimenkoira malinois XY:ä kolme kertaa. Ira ja XY saavat toisistaan selvästi enemmän irti ja riehuvat keskenään, kun Viiru taas haistelee menemään yksin pitkin pöpeliköitä. Muutaman kerran Viiru on XY:n leikkiin lähtenyt mukaan ja komentanut urosta haukkumalla, mutta silmin nähden parempi olo koiralla on sen saadessa touhuta itsekseen.

Vähän sentään pidettävä hajurakoo, camoon hei.

 

 

Muuten Viiru on kyllä ollut aika raskas lapsi. Kunnioituksen rippeet minua kohtaan rapisevat hiljalleen pois ja koira tekee oman päänsä mukaan. Välillä se tulee tosi kivasti esimerkiksi hajulta pois, toisinaan se ei taas kuule eikä näe mitään. Tänään ulkoillessamme kokoonpanolla Viiru, Ira ja Karo toimi Viiru tosi kivasti ja tuli kutsusta luokse. Olen välillä palkannut esimerkiksi luoksetulosta ja pyydetystä kontaktista namilla, minkä jälkeen koira onkin ollut loppulenkin paremmin kuulolla. Tavallisessa arjessa olen yrittänyt olla extratarkkana, että toimin johdonmukaisesti ja vaadin koiralta tiettyjä asioita. Vaikka ei tehdäkään lajitreenejä, ei se sentään pellossa elämistä tarkoita! Monta kertaa on tullut mietittyä ja murehdittua, että mitä järkeä tässä on yrittää tuollaisen koiran kanssa. Kesällä kuitenkin meni niin kivasti, joten jollakin keinolla siihen on pakostikin mahdollista päästä takaisin. Keep on trying ja sitä rataa!

Jäljellä

Harrastelutauon aikana koiralla pitää olla jotakin tekemistä. Ihan jo senkin takia, että se on tottunut lähes päivittäiseen harrastamiseen ja tekemiseen, joten pelkät metsälenkit eivät sen pääkoppaa juuri hetkauta – ja fyysisesti koiraa on äärimmäisen hankala saada väsytettyä. Tulos olisi varmasti kaukana halutunlaisesta, jos koiran pään aktivoinnin jättäisi kuukauden ajaksi pois. Tuloksena olisi luultavasti totaalisen turhautunut koira, jolloin tilanne ei olisi muuttunut mihinkään. Meillä höntsylajina on MEJÄ, koska koira ylläripylläri tykkää kovasti käyttää nenäänsä. Viirulle sopii verijäljen kaltainen laji, jossa koira saa toimia itsenäisesti ja tehdä omia päätöksiä.

Kävin eilen vetämässä hieman yli 700m pitkän jäljen pöpelikköön. Koska olen laiska, en todellakaan ensin suunnistanut ja merkinnyt reittiä, vaan suunnistin, merkitsin ja veretin kaikki yhdellä kerralla. Ensimmäinen reilu 200m pätkä meni juuri kuten olin suunnitellut ja gps:stä katsonut, mutta ensimmäisen makuun jälkeen en luottanutkaan laitteeseen enää vaan lähdin kaartamaan liikaa kohti lähtöpaikkaa. Oikeasti olen ihan täysi paskahousu, joten metsässä rämpiessäni puhelimen kautta raikasi Spotifyn soitetuimmat -lista. Ihan vain siksi, etten törmäisi kaikkiin niihin verenhimoisiin suurpetoihin joita metsässä vilisee. Sain kuitenkin luovittua jäljestä ihan mukavan, vaikka se ei ihan koejäljestä olisi mennyt. Yksi makaus oli tosiaan kulmassa ja siitä matka jatkui vasemmalle, toinen makaus oli suoralla kaatuneen puunrungon ylityksen jälkeen.

Viimeksi olen tehnyt jälkeä Viirulle keväällä/alkukesästä, ja alla oleva parin viikon treenaamattomuus näkyi koirassa jälkeä tänään ajaessa vieläkin suurempana innokkuutena kuin aiemmin – jos se vain on mahdollista. Edelleen koska olen laiska, nypin krepit koiran jäljestyksen aikana. Alkumakauksen koira nuuskutti tosi tarkasti ja eteni heti jäljen alussa pitkän matkan aivan jäljen päällä. Välillä se yritti poiketa jäljeltä, mutta kovin kauas en sitä päästänyt haahuilemaan. Ensimmäinen makaus meinasi olla vähän juosten kustu, joten pysähdyin ja kehotin koiraa haistelemaan. Toinen suoralla ollut makaus menikin paremmin ja koira keskittyi siihen pitkän aikaa. Koiran vauhti oli edelleen ihan jäätävä ja kädet hellänä sain roikkua narun perässä. Kaadolla oli tällä kertaa sorkan sijaan aamuruoka, jonka Viiru hotki hyvin tyytyväisenä häntä heiluen minun kehuessa koiraa kovin.

Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä jopa kaksi jälkeä ja kokeilla, josko sillä saisi koiran puhtia hieman pois. Seuraavalla kerralla täytyy suunnitella jälki vielä paremmin ja ihan oikeasti käydä suunnistamassa se ensin.

Poikien kanssa

Kävimme eilen ja tänään ulkoiluttamassa Maaritin kanssa koiria metsäteillä. Viiru on jo aiemmin päässyt tutustumaan Arttuun ja Torveen, mutta Ira on tavannut pojat vasta pari kertaa. Iralla ja Torvella on kuitenkin löytynyt yhteinen sävel tosi äkkiä, sillä molemmat ovat samanlaisia juoksijoita ja kaahottajia. Viiru jaksaa välillä juosta vähän aikaa mukana, mutta sitten se jatkaa omia juttujaan. Eilen Viiru kantoi Artun kanssa yhdessä keppiä ja jopa leikki vähän, mikä on tosi kiva juttu! Kumpaakaan pojista Viiru ei enää pelkää eikä ole koko ajan selällään. V piti jopa kepistä kiinni Artun yrittäessä ottaa sitä pois, mikä ei olisi kyllä aiemmin onnistunut.

Oodi Maaritille

Pidettiin tänään Maaritin kanssa pieni palaveri Viirun tilanteesta. On se kumma juttu, että asiat kirkastuvat huomattavasti kun niistä puhuu ääneen. Omassa päässä kehää kiertävät ajatukset tuppaavat menemään vain solmuun, kun niitä miettii yhtä uudelleen ja uudelleen. Jossakin vaiheessa on ihan hyvä sanoa ääneen kaikki se myllerrys, mitä mielessä oikein liikkuu ja todeta jonkun muun kanssa, että hupsis eihän asiat nyt ihan näin olleetkaan.

Vaikka pelkästään jo asian kirjoittaminen tai sanominen ääneen saattaa aukaista solmuja, minulle on tärkeää kenelle mieltäni avaan. Mikäli uskoisin jumalaan, kiittäisin varmasti jotain suurempaa voimaa siitä että tapasin Maaritin. En halua vaikuttaa epätoivoiselta riippakiveltä, mutta hän on viime aikoina ollut koiraharrastukseni henkireikä ja se pelastusrengas, joka on estänyt minua hukuttautumasta epätoivoon. Tuntuu, että häneltä löytyy aina vaihtoehtoja. Kun mielestäni olen yrittänyt jo kaikkea ja vähän enemmän, hän nauraa että oletkos vähän hölmö kun et tätä tajunnut.

Käsityksemme koiran ja noutajan kouluttamisesta kohtaavat lähes identtisesti. Niin toko- kuin nomepuolellakin olen törmännyt kouluttajiin, jotka yrittävät kouluttajaa jokaista koiraa samalla kaavalla. Koska heidän oma koiransa toimii tietyllä tavalla ja kestää esimerkiksi kovallakin kädellä koulutusta, tulisi kaikkien muidenkin toimia näin – mikäli eivät, ovat toivottomia ja kelvottomia ko. lajiin. Todella monelta kouluttajalta tuntuu puuttuvan se koiranlukutaito ja ymmärrys, miten erilaisia eri yksilöt voivatkaan olla. Viiruun tutustumalla olemme löytäneet keinot, joilla juuri sitä yksilöä kannattaa kouluttaa. Toiselle koiralle voi sen karatessa paukkuun huutaa sumutorven lailla, toiset taas paineistuvat siitä ja purkavat sen sikaporsastelemalla.

Viiru on pitänyt viikon ajan taukoa harrastuksista. Taukoa jatkuu vielä vähintään pari viikkoa, mahdollisesti koko marraskuun ajan. Tokossa treenasimme ennen taukoa paljon odottamista, jättöjä sekä paikkamakuuta. Nomessa taas noutoja ei ollut hetkeen, vaan keskityimme maltin harjoitteluun. Valittelinkin Maaritille vähän malttiharjoittelun aloittamisen jälkeen, että koira on heittäytynyt taas varsinaiseksi kusipääksi. Sen korvat tuntuivat muurautuneen umpeen ja kontaktin otto oli olematonta. Normaali arkikin alkoi olla aika ajoin työlästä, sillä koira yritti vetää hihnassa eikä kuunnellut.

Puhuin kaiken tämän ääneen eikä Maaritin oikeastaan tarvinnut sanoa mitään, sillä tajusin kyllä itse mistä tässä on kyse. Koira on paineistunut kaikesta odottamisesta ja maltin harjoittelusta, joten sen ”ainoa” vaihtoehto kontrolloida tilannetta ja omaa päätänsä on karkailla ja porsastella. Tauon idea on nollata koiran pää ja saada arki taas toimimaan normaalisti. Nyt teemmekin paljon lenkkejä sekä remmissä että vapaana. Sain myös luvan tehdä Viirulle verijälkeä ihan aktivointimielessä muutaman kerran. Pitää keksiä myös jotakin muuta aktivointia, sillä koira on kuitenkin tottunut tekemään töitä ja harrastamaan.

Jo se, että asian on puhunut läpi osaavan henkilön kanssa ja luonut jonkun suunnitelman, helpottaa oloa puolella. Hullulla tavalla tuntuu hyvältä pitää pieni tauko, kun se on jonkun toisen sanelemaa. Itse päätetty tauko tuntuu lusmuilulta ja tosiasioiden pakoilulta, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä saada vain olla vähän aikaa. Tuntuu hyvältä, kun ei tarvitse stressata treenien onnistumista ja sitä, pysyykö se p’erkeleen rakkikoira paikkamakuussa hiljaa tai huutaako se damien perään. Tykkään treenaamisesta ja onnistumisesta, mutta epäonnistumisten (ja koska olen huono häviäjä) vuoksi treeneistäkin on tullut typerää suorittamista. Jos koiran pää tarvitsee lepoa, tarvitsee sitä ohjaajan nuppipoloinen vähintäänkin yhtä paljon. Kepon on ihan turha ehdottaa minulle jotakin koulutuksellista, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta annas olla kun jumalasta seuraava M sanoo miten tehdään, niin olen käsi lipassa tekemässä tasan niin. ;)

Tämän hetkellisen tunnepuuskan valtaamana en voi muuta kuin kiittää Maaritia siitä, että hän on jaksanut meitä – lähinnä minua. Jos ei ole koira kaikista helpoin oppilas, niin ei ole kyllä ohjaajakaan. Itse olisin luovuttanut itseni kanssa jo sata kertaa. Maaritin sanoman kritiikin osaan ottaa vastaan ja olen siitä äärettömän kiitollinen, se on harvinaista. Jotain siinä ihmisessä on!

 

Onks pakko nousta jos ei tahdo?

 

Nousin, anna ruokaa!

 

 

Nenäeläin

 

 

Niin oonkin pyöriny kakassa mitä sitte? 

 

Minä en mökötä juuri koskaan.